levoton mieli

Joulu on ollut kiireetön ja rauhallinen, mutta ajatus on harhaillut jo tulevassa vuodessa. Mitä sitä tekisi ensi vuonna, kääntäisikö jonkun uuden lehden vai antaisiko asioiden mennä omalla painollaan siihen suuntaan, kuin ne nyt ovat menossa?

Mieli on levoton ja ajatukset hyppelevät asiasta toiseen ilman jouhevia siirtymiä. En ole oikein tyyytyväinen, mutta en osaa oikein sitäkään eritellä, että missä mättää. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta kun ei tunnu hyvältä. Plääh.

Onneksi välillä pääsee karkaamaan kirjojen maailmoihin, jolloin tulee keskityttyä yhteen asiaan kerrallaan. Joulun tuoman lapsenmielen voimin voisi avata näin melkein 20 vuoden tauon jälkeen sen oven, joka vie Narniaan. Velho ja leijona pyörii elokuvateattereissa ja kirjan kertaus ei haitanne ennen elokuvaa...

musta joulukuu, todellakin

Luin juuri tämän Kai Puolamäen kirjoituksen. Amen.

joulusta

En ole ostanut vielä ensimmäistäkään joululahjaa. Joulusiivous on tekemättä, taitaa joulu mennäkin kissansiivouksella. En aio laittaa joulukoristeita tänä vuonna, kynttilälyhdyt saavat riittää. Ainoat joulusta muistuttavat jutut kotonani ovat glögi ja toisinaan laitan Pavarotin joulu-cd:n soimaan. Kotijoulussa parasta on kiireettömyys ja hiljaisuus. :)

mustasukkaisuudesta

Mikä ihme saa ihmiset pysymään mustasukkaisuuden riivaamassa parisuhteessa? Kuinka kukaan voi elää ihmisen kanssa, johon ei luota? Sitähän se mustasukkaisuus on, luottamuksen puutetta. Ja toisaalta, kuinka voi elää ihmisen kanssa joka ei luota ja käyttäytyy typerästi sen takia tehden elämästä ikävää. Vaikka molemmat osapuolet kärsivät mustasukkaisuuden valtaamassa suhteessa, niin siinä sitä vain roikutaan ja voidaan huonosti?

Pari viikkoa sitten näin pitkästä aikaa hyvää ystävääni, ja meillä oli tarkoitus lähteä juhlimaan tyttöjen pikkujouluihin. Ilta meni kyllä meillä kaikilla vähän pieleen, kun ystäväni mustasukkainen miesystävä soitteli hänelle pitkiä puheluita pitkin iltaa kyselläkseen, että missä olemme, kenen kanssa ja mitä teemme. Kaiken lisäksi hän kiukutteli puhelimessa ja onnistui saamaan kurjan fiiliksen ystävälleni. Syyllisti tätä mm. sillä, että hän ei kuulemma saa nukuttuakaan, kun miettii vain, että kuinka tyttöystävänsä flirttaillee muiden miesten kanssa.

Ja pahinta oli se, että ystäväni antoi tämän kaiken tapahtua ja jälkikäteen puolusteli miesystävänsä itsekästä ja tökeröä käytöstä. "Kun se nyt vaan on vähän epävarma, ja onhan se mustasukkaisuus merkki siitä että välittää toisesta" ja jaadijaadijaa. Minun mielestäni se ei ole merkki siitä, että välittäisi toisesta, vaan siitä, että välittää lähinnä itsestään.

Toinen ystäväni ei edes tullut pikkujouluihin, sillä hän ei nykyään käy yhtään missään ilman miestään, "koska siitä seuraisi niin paljon hankalia tilanteita kotona". Miten kukaan voi antaa mustasukkaisen tyypin rajoittaa elämäänsä? Ja molemmat ystäväni ovat aiemmin olleet ihan erilaisia, eivät mitään tossukoita kotihiiriä.

Mitäpä tässä voisi tehdä. Harmittaa, kun ei saa taottua järkeä ystäviensä päähän.

joku raja

Kävin kirjastossa maksamassa myöhästymismaksuja jotain 15 e. Vanhassa rahassa melkein satanen! Harmi juttu, että niitä rahoja ei käytetä kirjaston hyväksi, vaan ne menevät kaupungin kassaan ja sieltä ties minne.

Matkalla kirjastoon minua pyydettiin allekirjoittamaan Joku raja -kampanjan vetoomus naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tein sen kyllä, vaikka en niin kovin adressien tehoon usko. Vetoomus luovutetaan pääministerille seuraavana naisten päivänä.

Itse en ole koskaan joutunut kokemaan väkivaltaa henkilökohtaisesti. Viime aikoina olen kyllä herännyt huomaamaan, että olen siinä asiassa onnekas, sillä tuntuu siltä, että niitä on enemmän, jotka ovat joutuneet väkivallan uhriksi kuin niitä, jotka eivät.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa mustasukkaisuudesta, mutta jätetään se aihe toiseen kertaan, sillä minua sieppaa tällä hetkellä niin rankasti ko. aihe, etten saa kirjoitettua juttua maltilla.

Ensi kertaan!

myskimummon murjotus

Varasin allergiapaikan junaan. Alkumatka sujuikin mukavasti kunnes Riksusta kyytiin tuli vanhempi rouvashenkilö (60+). Rouvan mukana kopperoon tulvahti voimakas myskin haju. Ei mikään vieno henkäys, vaan vahvuusaste oli pakasta vedetty wunderbaum potenssiin kymmenen.

Pienessä suljetussa kopissa tuo haju tuntui todella voimakkaalta ja oksettavalta. Kymmenen minuutin kärsimyksen ja orastavan kurkkukutinan jälkeen rohkaistuin kysymään vanhalta rouvalta, että oliko hän ihan varta vasten varannut allergiapaikan. Vastaus oli kyllä. Kerroin mahdollisimman ystävällisesti, että vahvat hajusteet eivät sovi allergiapaikalle. Laitoin laukun oven väliin, että haju olisi vähän hälvennyt ja se auttoikin asiaa. Rouva vain veti herneet nenään ja istui paikallaan, suu kireällä mutrulla, koko matkan aina Seinäjoelle asti, missä hän jäi pois.

Miten asia olisi pitänyt hoitaa, että rouva ei olisi pahoittanut mieltään? Enpä tiedä. Hankalahan se on nuoremman ihmisen mennä neuvomaan vanhempaa ikäpolvea. Mutta VR voisi muistuttaa lippujen ostotilanteessa siitä, että allergiapaikoille mennessä ei käytettäisi voimakkaita hajusteita. Joillekinhan ne aiheuttavat jopa migreenikohtauksia. Minulle onneksi vain pahaa oloa sekä nenän ja nielun kutinaa. :P

Olen aiemminkin kirjoittanut hajuterrorista. Asiaan ei taida löytyä mitään ratkaisua, kun allergiapaikkakaan ei sitä näköjään takaa.

voihan veljet sentään, kylläpä aika lentää

Loskaa, lunta, tuulta ja talvea. Seisoskelua bussipysäkillä, kun tuuli tunkee vaatteiden läpi ja sormia palelee. Ja nyt ollaan vasta alkumetreillä! Voi kuinka odotankaan jo helmikuuta ja talven selän taittumista.

Kävin maanantaina luennolla -- Jotakin kun pitää opintojenkin eteen tehdä. Luentosali oli ihan täynnä aluksi, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen puolet kaikkosivat paikalta. Ei se kyllä niin huono ollut? Mielestäni luennolla istuminen on lähes välttämätöntä, kun kunnollista oppikirjaa aiheesta ei edes ole olemassa.

Tunsin itseni vanhaksi siellä finninaamaisten jälkipuberteettisten poikasten keskellä. Miten minä, vanha akka olenkaan vielä innostunut opin tielle? Ei voi kuin ihmetellä itseään välillä. ;)

Opiskelun lisäksi minulla on nyt toinenkin projekti menossa. Olen tänään alkanut pitää ruoka- ja treenipäiväkirjaa. Ja minulla on nyt myös personal trainer, joka kommentoi päiväkirjojani ja antaa parannusohjeita. Raportoin tännekin jatkossa (mahdollista/toivottavaa) edistymistäni.

mikään ei tunnu miltään

Minulla on nyt menossa sellainen "mikään ei tunnu miltään" -jakso. Toivottavasti tämä ei ole pysyvä vaihe elämässä.

Olin eilen kaverini luona kylässä. Hänen pieni poikansa jaksoi suu auki ja silmät soikeana ihmetellä kuvakirjan värikkäitä kuvia. Kuvia, jotka eivät itsessäni herättäneet mitään suuria tuntemuksia. Kuvien värit ja muodot eivät saaneet minua haukkomaan henkeä ihastuksesta. Tämä noin vuoden ikäinen poika osasi nähdä kuvissa jotain mitä minä en. Olisipa hienoa itsekin saada samanlaisia fiiliksiä ihan arkipäiväisistä asioista, siten kuin lapset näyttävät saavan.

Se kai on niin, että niitä tuntemuksia saa vain asioista, joita ei ole ennen nähnyt tai kokenut. Minulle niissä satukirjan kuvissa ei ollut mitään uutta ja kiinnostavaa. Muistan kyllä omasta lapsuudesta, kuinka sitä saattoi innostua jostain asiasta niin, että sitä aivan tärisi innosta. Oli ihanaa hyppiä yöpakkasen jäljiltä jäätyneiden lätäköiden jäiset riitteet rikki, polkea tuhkeloista pölyt ilmaan, rakentaa maja puuhun, iloita ensilumesta ja vaikka ajaa pyörällä uimarannalle.

Nyt tarvitaan benji-hyppy tms. että edes vähän hetkauttaisi. Ei riitä pyöräretket ja ensilumi lähinnä vituttaa. (pardon my French)

kirjoja nälkään

Torstain treffit olivat ok, mutta olen jotenkin lamassa. En ole syönyt mitään koko päivänä, vaan maannut vain sängyssä ja lukenut. Kaapissa ei ole edes ruokaa mutta ulkona on tuulista ja väritöntä eikä kauppareissu siksi houkuttele.

Niinpä luin aamiaiseksi Ben Eltonin Vauvahorkan. Se onkin lojunut jo pitkään lukematta kirjakorissani. Vauvahorkka on päiväkirjamuotoinen kertomus lapsettomuudesta kärsivästä pariskunnasta: Lukija päästetään tiirailemaan molempien osapuolten päiväkirjamerkintöjä. Ihan luettava kirja. Kevyttä viihdettä ainakin minulle, joka en ole lapsettomuudesta kärsinyt, vaan sen valinnut. Muutaman kerran nauroin ääneen.

Sitten aloitin lounaaksi toisen kirjan. Trendikkäästi(?) blogiin perustuvan, eli sekin on tyyliltään päiväkirjamainen. Kyseessä on tämä kohua herättänyt Belle De Jour: Intimate Adventures of a London Call Girl. Täytyy kyllä sanoa, että henkilökohtaisesti en ole järin ihastunut. Olen nyt lukenut kirjasta ehkä 4/5. Teksti on sujuvaa. Kirja antaa kuvaa vahvasta naisesta, joka on valinnut itse uransa prostituoituna. Hyvä niin. Mutta en nyt tiedä, että kiinnostaako minua lopulta tietää niin paljoa jonkun seksuaalisesti vapautuneen ilotytön sadomasokistisesti sävyttyneestä seksielämästä.

Tuossa kirjassa on monia kohtauksia, jotka inhottavat minua. Mutta aion lukea sen loppuun joka tapauksessa. Ainakin se on helppolukuista englantia ja välillä ihan viihdyttävä. Prostituoidun elämästä kertovista kirjoista tykkäsin enemmän Paulo Coelhon kirjasta Yksitoista minuuttia. Siinä ei tullut samanlaista tirkistelyn makua ja se oli jotenkin nätimmin kirjoitettu, ja ainakin siinä oli huomattavasti vähemmän puhetta eritteistä. En mielelläni lue niistä ja jos se tekee minusta sievistelevän nirppanokan, niin olen sitä mielelläni.

Seuraavaksi taidan etsiä käsiini jotain aivan muuta. Suosituksia?

tappavan tylsää

Tänään laittaudun nätiksi ja nauran hyville jutuille. Juon pari lasillista viiniä ja pyyhin huomaamattomasti huulipunan jäljet lasin reunasta. Asettelen lasin aina pöytäliinan kuvion huomioon ottaen -- en tietääkseni kärsi muista pakkomielteistä? Kävelen yksin kotiin ja menen yksin nukkumaan silkkilakanoiden väliin. (Kyllä, olen investoinut aitoihin silkkilakanoihin. Kyllä, olen turhamainen ja mukavuudenhaluinen.)

Olen siis menossa illalla treffeille. Ihan mukavan, fiksun miehen kanssa. Miehen, joka ei kiinnosta minua mitenkään muuten kuin kaverimielessä. En tiedä, olenko tehnyt asian tarpeeksi selväksi vai ei. Toivottavasti. Toivottavasti hän ajattelee itsekin samalla tavalla.

jos sekoat askelissasi, jatka silti tanssimista.

Olen kirjoittanut esseetä koko aamupäivän ja samalla kuunnellut jatkuvalla soitolla Poets of the Fallia. Sopii hyvin mielialaan. Kerrankin levy, jossa ei ole ainoatakaan kappaletta, jonka tahtoisin skipata yli!

Kävin eilen illalla kaverin luona katsomassa leffan: Scent of a Woman, Naisen tuoksu. Yllättäen siinäkin oli pinnalla elämän tarkoitus, kuten omassa elämässänikin juuri nyt. En itse asiassa ollut aiemmin nähnyt ko. leffaa, vaikka sitä onkin kovin kehuttu ja Al Pacino sai Oscarinkin osastaan.

Sain napattua leffasta hyvän lauseen muistikirjaan kirjoitettavaksi: "If you're tangled up, just tango on", eli vapaasti suomennettuna "jos sekoat askelissasi, jatka silti tanssimista". Elokuvan toinen opetus oli, että periaatteistaan pitää pitää kiinni. Elokuvan loppu nyt vain oli turhaa siirappia ja mahtipontisuutta, mutta kaikenkaikkiaan ihan katsottava. (3½/5)

tyyntä on ollut myrskyn edellä

Tuossa oikealla lukee, että "kolmenkympin kriisin jälkimainingit". Nyt alkaa tuntua siltä, että se kolmenkympin kriisiksi luulemani tunnot ovat olleet vain aavistus tulevasta. Olen ollut todella levoton koko päivän, suorastaan ahdistunut. Nyt tajuntaani on iskenyt se seikka, että en todellakaan tiedä mitä elämältäni tahdon.

Minulla ei ole selkeää tavoitetta johon pyrkiä. Eikö kolmikymppisellä jo pitäisi olla tavoitteet selvillä? Tai ehkä pitäisi olla jo päässyt johonkin. Minä vain huomaan olevani aika lailla samassa tilanteessa kuin kymmenisen vuotta sitten. Voiko tämä jatkua näin hamaan tulevaisuuteen? Itse asiassa viimeiset seitsemän vuotta ovat sellaista puuroa päässäni, että minun on hankala hahmottaa vähäpätöisten tapahtumien ajankohtia, koska ei ole juuri mitään "suurta" mihin niitä sitoa. Ei ole häitä, ei hautajaisia, ei työpaikan muutosta, ei muuttoa, ei koiranpentua, ei mitään. Maamerkkeinä toimivatkin lähinnä harvalukuiset maailmaa kohahduttaneet tapahtumat, kuten WTC-isku tai tsunami. Omasta elämästä ei löydy mainittavia virstanpylväitä sitten edell. opinnoista valmistumisen.

Katsoin tänään uudemman kerran Linnunradan käsikirjan liftareille ja päädyin samaan ongelmaan kuin leffan kaksi hiirulaista: Kun enhän tässä oikeastaan tiedä edes kysymystä, mihin etsiä vastausta.

Minusta tuntuu, että olen omassa lähipiirissäni se ainoa lastu laineilla, kun muilla on kartta ja kompassi ynnä tiukka ote peräsimestä.

saapasjalkakissa vanhassa villatakissa.

Hahhaa, kerrankin löytyi iloa siitä, että en osaa heittää pois vanhoja vaatteita! Löysin eilen ullakkokomeroa syyssiivotessani vanhan, jo kauan sitten unohtamani villatakin, jota olen pitänyt viimeksi varmaan kymmenen vuotta sitten. Se on harmaa, kauniisti tehty, naisellinen, vyöllä varustettu tummanharmaa villatakki. Nyt se vain taas näytti niin hyvältä ja tuntui niin omalta. Tuuletin sitä yön yli parvekkeella ja yöpakkanen karkotti siitä ullakon tuoksun. Olen tetsaillut takissani koko päivän.

Vaikka saankin tästä taas ihanan tekosyyn olla heittämättä pois muitakin pitkäksi aikaa käyttämättä jääneitä vaatekappaleita - kun "niitähän voi vielä joskus tarvita" - niin se ei ikävä kyllä poista sitä faktaa, että komeroissani on rajallinen tila alati kasvavalle vaatekokoelmalleni.

Niin, ja ostinpa taas uudet saappatkin. Tituleerasivatkin sitten saapasjalkakissaksi tänään töissä. :P

tekstareista vielä

Hihih, vähän kyllä nauratti tämän päivän Hesarin Viivi & Wagner, sillä sehän sopisi ihan mainiosti edellisen postaukseni kuvitukseksi.

Minulla on kurkku käheänä, joten puhumisen sijaan olen näpytellyt ahkerasti tekstareita eilen illalla. Huomasin seuraavan seikan: ennakoiva tekstinsyöttö ei tunnista sanaa varpajaiset, vaan antaa ainoaksi vaihtoehdoksi tappajaiset. No, kaipa siinä jonkinlaisesta 'vapaa-ajan tappajaisesta' juhlakalulle onkin kyse? ;) No, vastaisuuden varalle silti tallensin varpajaiset puhelimeni sanastoon, sillä niitä on lähiaikoina taas tulossa ja aiheesta varmaan viestitellään silloinkin..

tilannetajua tekstaajille, kiitos

- Älä lähetä yllättäviä ikäviä uutisia tekstiviestillä! Vastaanottaja ei osaa varautua sellaiseen viestiin ja se voi tulla luetuksi sopimattomalla hetkellä. Esimerkiksi tekstiviestillä ei tule kertoa kenenkään kuolemasta, eikä tekstiviestillä tule jättää seurustelukumppaniaan. Luulin, että jokainen tajuaisi tämän ihan intuitiivisesti, mutta olen näemmä väärässä. Ja äimistynyt siitä. :-/

silence is golden

Matkustin yön junassa (olen nyt viikon "etätöissä" toisessa kaupungissa). En saanut junassa makuupaikkaa. Samassa vaunussa oli neljä teinityttöä, jotka kiljahdellen ja hihitellen räpsivät kuvia irc-galleriaan ja puhuivat sitten äänekkäästi pojista, että varmasti kaikille tuli selväksi, että Matti on aika ihana ja Jarmo on vähän ällö. Ihan siinä uupui katsellessa sitä elämän määrää, mitä neljässä yläasteikäisessä voi olla.

Lisäksi vaunussa oli vielä kaksi pikkuvauvaa, jotka itkivät vuorotellen ja välissä kuorossa. Jokaisen kuulutuksen jälkeen sama juttu. Reppanat. Konduktööri leimasi vauvoille omat pikkuliput vauvakirjaan liitettäväksi; aika söpöä, eikö totta.

Yksi mölisevä humalainenkin istui aika lähellä, mutta hän ei kuitenkaan ollut pahapäinen. Ainoa haitta oli lähinnä vanhan viinan haju. Valot olivat päällä koko yön ja penkit aika epämukavat.

No, perillä ollaan! Nyt on hyvä tarttua töihin, ja kaikki tuntuu niin ihanan hiljaiselta, kun ainoat äänet ovat näppäimistön näpinä ja ikkunan takaa vaimeasti kantautuva liikenteen jyly.

Ilman huonoa ei ole hyvääkään: En osaisi nähdä, kuinka hyvä onkaan nyt, jos olisin saanut nukkua hiljaisuudessa.

sanomatta jääneitä vinkkejä

1. Älä ruikuta, sillä mikään ei ole niin ärsyttävää. (Itse asiassa se Danonino-mainos, missä muksut vinkuvat ja inisevät välipalaa on erittäin hyvä esimerkki aiheesta. En muuten ikinä aio ostaa niitä Danoninoja, koska niistä tulee mieleen se ruikutus. "Pliiiiiiis".)

2. Älä pyydä pusua kotiinsa lähtevältä deittiseuralaiseltasi, jos olet sekunti sitten ojentanut hänelle haisevan roskapussin.

3. Tai vielä parempaa: älä edes ojenna haisevaa roskapussiasi deitillesi, kun tämä on lähdössä kotiin vietettyään mukavan illan kanssasi.

nestemäistä

Sotketaanpa nyt samaa postaukseen kaksi ihanaa nautintoainetta ja kaksi vähemmän ihanaa pahanhajuista eritettä:

Punkkua taas..
Eilen menin pojan luokse katsomaan leffaa. Joimme samalla lasilliset punkkua ja onnistuin läikyttämään sitä valkoiselle neuletakilleni. No, onneksi pikainen suolakylpy pelasti rakkaan vaateparteni, nyt siinä ei näy enää jälkeäkään punkusta. Sideways oli oikein viihdyttävän oloinen leffa, vaikka väsähdinkin kesken ja nukahdin ennen elokuvan loppua. Pitää katsoa se uudestaan virkeämmällä mielellä.

..ja kahvia!
Aamulla poika jauhoi kahvipavut ja keitti presso-keittimellä ihanan tuoksuista kahvia. Miten kahvi voikaan tuoksua niin hyvältä vastajauhettuna? Nyt haluaisin ostaa itsellenikin kahvimyllyn ja pressokeittimen, kolesterolin uhallakin. :)
Nyt osaisin käyttääkin sitä keitintä, kun olen nähnyt vierestä miten se toimii.

Hikeä
Aamiaisen jälkeen kävelin salille: Pyörästä oli kumi puhki, joten piti turvautua apostolin kyytiin. Ylitin itseni body pumpissa, sillä laitoin tavallista isommat painot ja ihan hyvin meni. Mitä nyt loppupunnerruksissa oli pakko lintsata, kun ei mitenkään jaksanut enempää. Tykkään todella paljon tämän hetkisestä ohjelmasta.

Kissanpissaa
Lopuksi vielä kerrassaan mielenkiintoinen linkki kissanomistajille:
How to Toilet-Train Your Cat - sivusto, jolla neuvotaan kuinka kisut saa käymään pöntöllä hiekkalaatikon sijaan: Siistiä ja vaivatonta!

himokkaasti päin viinimaljaa

Pari lasillista valkkaria. Pari lasillista punkkua. Pari lasillista kuohuviiniä. Ilta jatkui hilpeissä merkeissä aina pilkkuun asti. Aamulla heräsin "mikä maa, mikä valuutta" -tunnelmissa tutun pojan kainalosta, kainalosta johon olen eksynyt ennenkin. Heräsin puhelinsoittoon, kun kaveri kyseli, että menenkö luennolle vai en. Ja enpä sitten mennyt. Eikä olisi viisasta mennä salillekaan.

Illalla olisi aikomus tavata sitä viikonloppuna tapaamaani poikaa. Hänet tapaan kyllä mielelläni, mutta vähän nyt sotkee ajatuksia tämä tämän aamuinen stoori. Jostain syystä minulla on syyllinen olo, vaikka en olekaan luvannut kenellekään yhtään mitään.

Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Pitäisi osata ottaa viiniä viisasti, kuten Omar Khaijam Viisaan viini -runossaan:

Juon tosin,
mutta juon vain maistellen,
en ahmi, niin kuin eräät,
juopuen,
en kättä kurkoittele
himokkaasti
päin viinimaljaa,
vaikka otan sen.

vain pari lasia valkkaria, ei enempää

Illalla on tiedossa isot juhlat! Ihanaa päästä kekkaloimaan ihmisvilinään ja nauttimaan cocktail-paloista. Aion laittaa ylleni ihanan uuden asun: mustat satiinihousut ja uniikin mittatilauksena tehdyn silkkitunikan. Jalkaan laitan tyylikkään yksinkertaiset, sirot Tarsalan sandaalit, 8 cm:n koroilla.

Nyt kun kirjoitan tämän tänne, niin ehkä se on helpompi toteuttaa: Aion ottaa vain pari lasillista valkkaria, ja juhlia hillitysti, koska huomenna pitäisi raahautua yliopistolle ja kuntosalille.

(Eilisiltainen kuntosalilla käynti tuntuu nyt kireytenä ojentajissa. En tajua, miten saankin ne niin usein tukkoon. :P)

uusi tuttavuus.

Tapasin viikonloppuna baarissa pojan, jonka kanssa jutut synkkasivat heti ensihetkestä hyvin yhteen. Menin jatkoille pojan luokse. Joimme samppanjaa ja juttelimme aamunkoittoon. Pojalla oli oikein samppanjalasitkin, mikä on aika epätavallista sinkkumiehelle. Väsähdin ennen kuin poika edes ehti ehdottaa muuta kuin juttelua. Aamulla minulla oli kiire poistua paikalta, kun olin sopinut meneväni lounaalle vanhempieni luokse.

Lounas sujui mukavissa merkeissä. Sen aikana kuulin, kuinka puhelimeni piippaili tasaiseen tahtiin eteisessä. Maltoin kuitenkin odottaa kotimatkalle asti, ennen kuin luin saamani viestit. Niitä oli parilta kaverilta - kyselivät raporttia viikonlopun kulusta - mutta myös kolmelta eri mieheltä. Kummasti muuten asiat aina tapahtuvat niin, että joko ei ole menossa yhtään mitään, tai sitten olisi enemmän kuin mihin rahkeet riittävät. Yksi viestimiehistä oli tietty tämä uusi tuttavuus. Ne kaksi muuta olivat tyyppejä, joiden kanssa jutut olivat jääneet ilmaan roikkumaan. Tietenkin he sitten innostuvat yhtäaikaa koettelemaan onneaan.

Vastailin ympäripyöreästi kaikkien muiden viesteihin, sillä päätin vastata kyllä uuden pojan kutsuun ja menin viettämään iltaa hänen luokseen. Katsoimme leffan ja juttelimme. Omituista, kuinka joidenkin ihmisten kanssa yhdessäolo on niin helppoa. On kuin olisi tuntenut toisen aina. Tämä poika on juuri sellainen, jonka seurassa on todella helppo olla. Illalla minusta ei taaskaan ollut mihinkään, sillä onnistuin kehittämään itselleni kuumeen. Olin aivan sairas ja niinpä sitten päädyin taas vain nukkumaan yöni pojan luona, kuumeessa.

Olin maanantain pois töistä ja makoilin kuumeessa kotona. Illalla olo oli jo parempi ja poika uhmasi pöpöjä, kun uskaltautui luokseni kylään. Nyt sitten lopulta päädyttiin tekemään muutakin kuin syömistä, juttelua ja nukkumista. Olen tavallani ihastunut poikaan. Mutta jotenkin silti kyseessä on enemmän kaverillinen juttu. Poika on juuri semmoinen, jota tekisi mieli rutistaa ja silitellä. Ei ollenkaan sellainen, jonka nähdessään himot heräävät ja tekisi mieli repiä vaatteet pois. Niin, poika ei ole mikään syntisen komea adonis (joita enimmäkseen harrastan ;-), vaan hellyttävän söpö, hymyilevä kiharapää. (Semmoinen, että lässyttämiseen taipuvaiset sortuisivat siihen nyt.)

Pitäisi pysähtyä miettimään, että missä olen ja mihin haluaisin mennä.

vanhakin koira oppii uusia temppuja.

Nyt on hyvä fiilis! Päätin tsempata opiskeluissani ja panostaa luennolla istumiseen ja kuunteluun: Kirjoitin aamulla aiheesta pidemmästikin, nyt vain totean lyhyesti, että jaksoin yllättävän hyvin seurata kahden tunnin pläjäyksen, kun keskityin asiaan. Nyt vain pitää tehdä tästä tapa.

Mieli on yhtä hyvä kuin puolen tunnin lenkin jälkeen. Voisi vielä sellaisenkin illalla käydä vetäisemässä, mutta sitä ennen on vuorossa parin tunnin kirjastokeikka. Kävinpäs vain välillä täällä hurraamassa itselleni, kun ei sitä kukaan muukaan tee. ;)

osaatko kuunnella?

Yliopisto-opiskelu on raskasta puurtamista minulle, koska en millään jaksa seurata luentoja. Minun on pakko vain lukea ja lukea. Voin kertoa, että se on raskas tie. Ainakin opintoni etenevät hitaammin kuin niillä, jotka saavat kaiken irti luennoista.

Melkein jokainen kerta kun olen "erehtynyt" luennolle, en ole osannut luennon jälkeen nimetä sen avainkohtia: Silmäni eivät tahdo pysyä auki ja vaivun puolihorteiseen tilaan, jossa äänet ovat pelkkää huminaa korvissani. Nykyään pääsen tähän tilaan yhä nopeammin ja nopeammin. Oikeastaan jo luentosali yksistään saa minut tähän tilaan. Kyse on varmaan jo ehdollistamisreaktiosta?

Mutta oikeasti vika ei ole luennoitsijassa, vaikka he usein ovatkin mumisijoita, partaansa puhuvia tyyppejä, joilla on ärsyttäviä maneereita. Vika on minussa, kun en osaa kuunnella. Lainasin kirjastosta kirjan - niin, lukea osaankin sitten huomattavasti paremmin - jossa oli hyviä neuvoja niille, jotka tahtovat oppia kuuntelemaan. Minä ainakin tahdon.

Kirja on vanha, mutta aihe on minulle ajankohtainen. Kertaan tässä vielä kirjasta oppimani asiat, ja sen jälkeen menen luennolle ja yritän soveltaa kirjan oppeja käytännössä:

1. Kuuntele aktiivisesti. Katso luennoitsijaa, älä piirtele kukkia paperille tai letitä kaulahuivin hapsuja. Viereisen penkin söpön poitsun vilkuilu ei ole luennon tarkoitus.
2. Keskity kokonaiskuvaan, älä nippelitietoon. Mitä nippelitiedon tukemana yritetään sanoa? Mitkä ovat keskeiset ajatukset?
3. Istu ryhdikkäästi, niin jaksat kuunnella virkeämmin.
4. Älä keskity puhujan olemukseen ja maneereihin, ne eivät ole oleellisia asian kannalta.
5. Älä hermostu, jätä tunnekuohut myöhemmäksi. Kuuntele avoimin mielin.
6. Tee muistiinpanoja: avainsanat riittävät. Mindmap on aika hyvä työkalu myös luentomuistiinpanojen teossa. Luennon jälkeen voit kirjoittaa niiden pohjalta yhteenvedon. Kertaus auttaa muistamaan.
7. Ennakoi mielessäsi mitä puhuja sanoo seuraavaksi. Etenkin, jos puhe on hidastempoista, tämä keino estää nuupahtamasta tylsyyteen.

Lisäksi kirjassa neuvotaan tutkituttamaan kuulo, jos kokee kuuntelemisen hankalaksi. No, minulta on tutkittu työterveyshuollossa viime vuonna, eikä siinä ollut mitään vikaa. Minulla vika ei siis löydy korvista, vaan korvien välistä.

mummo

Mummo sai infarktin. Pitäisi mennä katsomaan. Tämä oli jo varmaan kymmenes kerta. Enää en säikähtänyt yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Pahalta toki tuntuu, mutta sitä osaa jo toivoa, että kaikki sujuisi lopulta yhtä hyvin kuin edellisilläkin kerroilla.

Mummo näyttää nykyään niin pieneltä ja hauraalta. Järki on edelleen yhtä terävä kuin ennenkin ja huumori tallessa. Lapsuuden muistikuvissa mummo oli aina iloinen ja hymyilevä. Nykyään hän ei ole enää ihan yhtä hersyvä, mutta jaksaa silti vitsailla vaikka sängyn pohjaltakin.

Tekisi mieli halata, mutta pelkään, että rutistus rikkoo luut. Halaus jää kevyeksi hipaisuksi. Mitä sitä sitten tekee, kun mummosta aika jättää? Mitä sitä voisi tehdä? Ei oikein mitään. Tunnen itseni avuttomaksi kuin selälleen kellahtanut koppakuoriainen, joka haroo jaloillaan ilmaa eikä pääse eteen päin.

hämmennyksiä ja numerologiaa

Eilen sain sen kivan insinöörin hämmennyksiin, kun maksoin ravintolalaskun. Niin tiukassa ovat vielä perinteiset roolijaot, että miehet eivät osaa vain kauniisti hymyillä ja kiittää, kun nainen maksaa laskun. Hm. No, mulla nyt vain sattui olemaan ensin pankkikortti käsillä. Myös tarjoilija hämmentyi ja ei oikein tiennyt mihin suuntaan laskun ojentaa ja päätyi sitten heiluttelemaan sitä suuntaan ja toiseen, että piti oikein keskittyä sen nappaamiseen ;). Itse asiassa koko hämmenysten episodi oli omalla tavallaan huvittavaa katsottavaa ja melkeinpä pelkästään kaiken sen rahan arvoista. ;D

Mutta oikeasti oli kyllä muutenkin kiva ilta ja oli mukavaa keskustella keskustelutaitoisen ja kaikinpuolin fiksun miehen kanssa. Ruokakin oli erinomaista, vaikka hammaslääkärikäynnin jälkeen syöminen oli vähän vaivalloista.

Eilinen hammaslääkärikäynti tuntuu vieläkin paitsi hampaissa, myös suupielessä, sillä minä idiootti laitoin eilen herättyäni huulirasvaa (Elizabeth Ardenin 8 hour lip cream: addiktioni kohde). Hammaslääkärin kumikäsineet siihen yhdistettynä olivat eräänlainen "liukumiina", niinpä ote lipsui ja sen seurauksena suupieleni on nyt auki.

Otsikossa lukee numerologiaa sen takia, että minua huvitti suuresti seuraavan hammaslääkärikäynnin ajankohta: 10.10 klo 10. Ja se toi mieleeni sen, että lauantaina Stockholm Diskotek -yökerhoon mennessäni sain taksin varausnumeroksi 666. Hassua, eikö totta?

(Hammaslääkärikäynnistä sen verran, että ei ole reikiä, vaan hammasraudat ja ne selittävät sen, että hammaslääkärissä käynti tuntuu hampaissa: Voin kertoa, että kaaren kiristäminen saa aina hampaat särkemään.)

tuulinen torstai tiedossa

Apua, kun en saa unta ja huomenna pitäisi herätä aikaisin. On aika hammaslääkärille heti kello 8. Sitten on edessä työpäivä ja välissä pitäisi ehtiä yliopistollekin ilmoittautumaan opiskelijaksi. Sen jälkeen pitäisi palauttaa kirjastoon kaikki myöhässä olevat kirjat.

Kirjaston sakkoihin menee taas kerran pieni omaisuus. Ikävä kyllä kirjasto ei saa niitä rahoja omaan käyttöönsä (kuulemani mukaan), vaan ne uppoavat kaupungin pohjattomaan kassaan, josta ne jaetaan ties minne.

Illalla olisi sitten tiedossa treffit yhden insinöörin kanssa. Stressipäivä siis, ja jumppakin jää välistä. Onneksi sentään päivän liikuntakiintiö täyttyy pyörällä jengaamisesta, kun työpaikan ja yliopiston välissä on reilut kymmenisen kilometriä. Kaiken kaikkiaan huomenna tulee varmaan jengattua 40 km.

Jospa keittäisin kamomillateetä ja yrittäisin rauhoittua..

pullaa ja sirkushuveja

Ah. Ammuin sammakon. Lensi 67 metriä, jos ne nyt sitten olivat metrejä.

Tänään kun tulin töistä, kävin juoksemassa 30 min ja pikasuihkun jälkeen istahdin tv:n ääreen. Viivi Avellan juonsi viihdeuutisia. Lopuksi hän kertoi lyhyesti, että "Bodom-oikeudenkäynnissä on tänään pääosassa teltta". Haloo, viihdeuutisiointiako tämä nyt sitten on? Onko Bodomin oikeudenkäynti viihdettä? Minusta koko juttu on mennyt ihan naurettavuuksiin asti.

"Viihde"uutisten jälkeen ruutuun ilmestyi herttainen kaunotar rasvaisten ja sokeristen herkkujensa kanssa Avec Sara -ohjelmassaan.

Tässäpä Saran illan rasvaisin resepti:

French Toast
* 3 rkl voita paistamiseen
* pullapitkon viipaleita

munamaitoseos
* 2 kananmunaa
* 2 dl maitoa
* 1,5 dl kermaa
* 1,5 dl sokeria
* 2 tl vaniljasokeria

päälle koristeeksi:
* saksanpähkinöitä
* vaahterasiirappia
* 2 rkl tomusokeria

Sekoita ainekset keskenään ja uita pullapalat seoksessa.
Anna voin lämmetä pannulla ja asettele uitetut pullaviipaleet pannulle. Paista niitä reilu 5 min niin että ne saavat väriä.
Tarjoile pähkinärouheella, runsaalla vaahterasiirapilla ja tomusokerilla koristeltuina.

Ja kuulemma vaahterasiirappia voisi juoda vaikka suoraan pullosta? En mä vaan voisi, se on niin ätläkkää. Radiossa sanottiin, että amerikkalaisista 2/3 on ylipainoisia. Eipä ihme, jos he noudattavat niitä oppeja ruoanlaitossa, joita Sara on saanut opinahjossaan (Culinary Institute of America)? Sara itse on kyllä ihan hoikka, ettei taida French Toast kuulua ainakaan päivittäiseen ruokavalioon.. ;)

lapsikiintiö täynnä tälle päivälle

Tulin juuri kaupungilta kotiin. Tänään oli jotain happeningia ilmeisesti, koska en osaa muuten selittää sitä hyökkäysvaunujen ja vaippakansan määrää.

Menimme ystäväni kanssa rauhaisaan - tai niin minä luulin - kahvilaan nauttimaan kupposet kahvia ja juuri kun olimme päässeet alkuun, niin eiköhän viereiseen pöytään rantautunut pari (L-positiivista?) mammaa, joilla molemmilla oli mahat pystyssä ja molemmilla tuplavaunuissa kaksin kappalein alle kaksivuotiaita. Siis yhteensä neljä alle kaksivuotiasta viereisessä pöydässä. Huokaus. Siellä sitten sotkettiin naamat jäätelöllä ja survottiin banaania naamariin oikein antaumuksella. Tietty kukin kakaroista kitisi vuorollaan, välillä kuorossakin, ryömi lattialla ja näpräsi kaikkea mihin vain ylsivät tahmaisilla sormillaan. Ja emot kaakattivat ympärillä.

Ikävä kyllä minun pitää tunnustaa, etten pitänyt näitä sinänsä sieviä pellavapäisiä lapsia lainkaan ihastuttavina. Siinä vaiheessa kuin toinen äiti-ihminen uhkaili kiukkukohtauksen saanutta ipanaansa kotiinlähdöllä (ymmärsiköhän se edes?), niin todella toivoin, että hän olisi pitänyt uhkauksensa. Mutta eipä tietenkään.

Kahvihetki ei siis ollut virkistävin mahdollinen. Menin sen jälkeen kirjakauppaan ja ajattelin, että siellä voisin varmaan lepuuttaa hermojani. Kaikkea vielä, siellä oli joku pehmoaasi tms. jakamassa karamellejä riiviöille. Tapahtuman aikaansaama huuto, tungos ja mekastus saivat minut ahdistumaan entisestään. Nappasin äkkiä hyllystä Dan Brownin Angels and Demons -pokkarin, kun minulla on se vielä lukematta ja kiirehdin kassalle ja sitten kotiin. Ah tätä rauhaa..

En suinkaan ole lapsivihaaja, mutta näen lapset yksilöinä enkä minään jumalaisina olentoina. Tykkään joistakin lapsista ja toisista en. Ne ovat kivoja jotka osaavat olla hetken hiljaakin, ja keskittyä asioihin. Ne taas eivät, jotka usein juoksevat suuna päänä ympäriinsä hiki niskassa ja huutavat kokoajan. hallitsemattomat lapsilaumat ovat omiaan herättämään pakokauhun minussa.

(Puuh, olipas kiva kirjoittaa tämä tänne, koska sellaista ei kokemukseni mukaan katsota hyvällä tosielämässä, joka ilmoittaa, ettei oikein siedä kakaroita.)

hemmottelupäivä

Tein itselleni pedikyyrin, ranskalaisen sellaisen. Vaatii muuten vakaata kättä ja varpaidenerotinta, että saa siistit lakkaukset. Vielä on kesää jäljellä, eli sandaalivarpaat pitää olla!



Tein myös kasvokuorinnan ja laitoin kosteuttavan naamion. Nyt tuntuu iho ihanalta. Pitäisi useamminkin innostua aiheesta.

Makoilin sohvalla puolisen tuntia naamio naamassani ja varpaidenerottimet varpaissa, odotellen että kynsilakat kuivuisivat kunnolla. Join pillillä jääkylmää ananasmehua ja kuuntelin Lisa Nilssonia. Not bääd.

Lopuksi vielä testailin huulipuniani (ja niitä löytyy aivan liikaa :P) ja löysin mielestäni kivan huulipunakombinaation:
Christian Dior Addict 649 Red Interference (ihan vähän pohjalle)
Chanel Aqualumiere 34 Acapulco (reilusti päälle)



Ihanaa olla joskus vähän pinnallinen..

lämmin syksy tiedossa

Mitä sää Pärttylinä, sitä sää sinä syksynä.
Niin sanoo vanha kansa ja tiedoksi teillekin, että tänään on sitten Pärttyli. Eli hyvältä näyttää syksyn sää. ;)

Sorsastusaika on alkanut viime viikonloppuna (20.8.). Nyt ovat tulilinjalla sorsat, tavit, sotkat, telkät, haapanat ja koskelot. En edes tietäisi tästä muuten, mutta armas vakihoitoni otti ja lähti tänään metsästyslomalle kotiseudulleen tähtäimessään nuo linturaasut. Ja täällä sitä sitten kärvistellään ilman seksiä, kun toinen "varma tapaus" on kuumeessa. On se hyvä että tulee lämmin syksy, kun näköjään ollaan ilman kainaloa. Pitää varmaan itse suunnata "metsälle" tässä ensi viikonloppuna. :-P

--Tuo oli kyllä vitsi, sillä olen havainnut, että sinkkunaisellekin paras vaihtoehto on juuri "vakihoito", kuten toisinaan viihdyttävässä No Sex in the City -blogin tuoreessa merkinnässäkin todetaan. Yhden yön säädöt ovat harvemmin kaiken vaivan väärtejä!

so long and thanks for all the fish

Kävin tänään illalla elokuvissa. Kävin katsomassa Linnunradan käsikirjan liftareille (siis mm. minulle?!? ;). Oli ihan hauska toteutus, tykkäsin. Olen lukenut tuon Douglas Adamsin "viisiosaisen trilogian" viimeksi joskus teininä.

Kävin lukemassa IMDB:n sivuilta ko. leffan trivia-sivun: Siellä kerrottiin, että maailmanlopun tullessa lehteä lukeva vanha nainen on Douglas Adamsin äiti, ja että lopussa aluksen muodonmuutoksessa näkyvät kasvot ovat Douglas Adamsin.

Lisäksi tirvia-sivuilla kehotetaan ottamaan 3D-lasit mukaan erästä kohtausta varten, mutta sellaisia minulla ei sattunut olemaan. Damn, kun ostin ihan tavallisen DVD-version Shrekistä enkä sitä 3D-versiota: Sen mukana olisi saanut 3D-lasit. Muistan, että olen käynyt joskus lapsena katsomassa jonkun kokonaan 3D:nä toteutetun leffan, jota katsoessa piti pitää niitä pahvisia 3D-laseja.

Ja hei, tässä on sitten elokuva, jonka lopputekstit kannattaa jäädä katsomaan! Nytkin suurin osa katsojista missasi lopun hauskan jutun kokonaan, kun kiirehtivät leffasta ulos ennen aikojaan. Minä olen muutenkin niitä ihmisiä, jotka jäävät tuijottamaan lopputekstitkin. Joskus meidätkin palkitaan.

poppaa!

Yäk, että minua ällöttää kun aikuiset ihmiset lässyttävät. Erityisesti se puistattaa, kun kaksi aikuista lässyttää toisilleen jotain "vauvakieltä".

"Anna kun mää lutittan tua, oot niin tulonen halinallukka." Argh. Onko pahempaa??

En mä sitäkään ymmärrä, että miksi jotkut lässyttävät lapsilleen. Jos ne raukat ei vielä osaa puhua, niin saakoot lässyttämisensä anteeksi, mutta miten nopeasti ne sitten oppivat kunnolla puhumaan, jos omat vanhemmat lässyttävät? Vanhemmistahan sitä mallia otetaan. Jos on kuuma hella, niin se polttaa eikä poppaa, prkl.

valmistaudu vuosisadan turpakäräjiin!

Tätä sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tai itse asiassa koko juttu lähes unohtui minulta pariksi vuodeksi, mutta nyt sen aika koittaa: 20.8.2005 saa ensi-iltansa Star Wreck: In The Pirkinning.

Asiasta tietämättömille tiedoksi, että kyseessä Star Trek (ja Babylon 5) -parodia, ja trailerin perusteella uskon, että se tulee räjäyttämään potin muuallakin kuin Suomessa. Tästä kuullaan vielä paljon!

Ajatelkaa, että joukko innokkaita amatöörejä, osa kyllä ammattilaisiakin, on tehnyt täysipitkän avaruuselokuvan harrastuspohjalta lähes nollabudjetilla! Tiedossa on tekniseltä laadultaan varsin mallikasta työtä ja ajatus amatööreistä näyttelemässä parodiassa kuulostaa ihan toimivalta. Luvassa on myös paljon erikoisefektejä.

Työssä on käytetty paljon bluescreeniä, eli näyttelijät on kuvattu sinistä taustaa vasten ja tietokoneella tehdyt taustat on yhdistetty jälkikäsittelyssä kuvaan sinisen tilalle. Sininen tausta ei tässä produktiossa ole ollut missään ammattitason studiossa, vaan bluescreen-kuvaussessiot on tehty idean isän olohuoneessa, joka on tarvittavin osin peitetty sinisellä linoleumilla. Ihailtavaa harrastukselle omistautumista! :)

Aivan pian (1.10.2005) Star Wreck -elokuvan voi ladata netistä ilmaiseksi. Taitaa kyllä olla melkoinen ruuhka tiedossa, mitenkähän lie ovat asiaan varautuneet?

Mutta aivan mahtava juttu. Tuskin maltan odottaa. :)

altaassa uidaan, ei biletetä

Perjantain baareilun lomassa mua yritti iskeä joku 25-v söde pikkupoitsu. Nousuhumalan hurmion sumentamilla aivoilla ei ajatella aina loppuun asti ja erehdyin antamaan pojalle puhelinnumeroni. Eilen sitten katsoin kummissani puhelintani, että kukahan hemmetti mulle oikein soittaa. No vastasin puhelimeen ja selvisi, että se oli tämä perjantain poika. Sain kutsun allasbileisiin. Allasbileisiin? Tässä vaiheessa jytisi tajuntaan, että yli viiden vuoden ikäero saattaa olla raskauttava. Ei minua enää saisi minnekään juhliin bikinit päällä? Se kuuluu parikymppisille (+/-5 v), eikä kolmikymppisille. Tuntisin itseni ihan orvoksi jossain parikymppisten keskellä bikineissäni. Ehkä armeliaan pimeässä kesäyössä ulkomailla voisin tehdä poikkeuksen: itseasiassa mulla on sen seitsemät bikinit niitä poikkeuksia varten. ;)

Tästä kutsusta siis kieltäydyin ja minusta tuntuu, että talletan numeron puhelimeeni nimellä "älä vastaa". Huokaus.

Sitä paitsi kolmikymppiset sinkut saattavat hyvinkin viettää lauantai-illan kotona, jäätelöä syöden ja katsoen dvd:ltä Leijonakuningasta. Ja tunnustetaan tässä vielä, että aina kun katson yksin leffoja, piirrettyjäkin, niin päästän tunteet pintaan ja saatan vaikka itkeä tirauttaa. :D

Luin eilen kahvilassa uusimman Imagen (5-6/2005), jossa oli tosi hyvä stoori uimisesta ja sukeltamisesta. Kirjoittaja oli mennyt uimatekniikkakouluun (sitä olen itsekin miettinyt jo pidemmän aikaa) ja lukemani perusteella intoni aiheeseen kasvoi entisestään. Harmi vain, että artikkelin mukaan niihin on kuulemma kova tunku ja saattaa joutua jonottamaan. Mutta altaaseen tahdon, en bilettämään vaan uimaan!

---

Ja lopuksi vielä harmittelut siitä, että Orpotytön tarina on palannut pöytälaatikkoon. Seurasin sitä mielenkiinnolla ja se oli yksi mun lemppisblogeistani. Sniff.

possumeemi

liftarin piirtämä possu:

Draw a Pig

---

Tänään meni karkkilakko poikki, ostin pussillisen tervapiruja, join tapojeni vastaisesti limukkaa ja söin vielä jäätelöäkin.

Ja en jaksanut mennä jumppaan vaikka aikomus oli suuri vielä aamulla.

Possumeemi sattui sopivaan tilanteeseen ;)

Piirsin vielä toisenkin:

paradoksit deitti-ilmoissa

Taivaalta tihkuu vettä, pienen pieninä pisaroina ja tuulee. Juuri sopiva päivä istua sisällä teekuppi (rooibos-teetä) kädessä ja syödä mustikkapiirakkaa, jota jäi yli eilisiltaisista puutarhajuhlista. En ole vielä edes pukeutunut, vaan olen völlännyt kotona koko päivän, nukkunut jonnekin yhteen asti.. Laitoin juuri "kivi"-lyhtyihin tuikkukynttilät. Näyttää aika kivalta:



Olen tässä eilisen puutarhajuhlissa tapahtuneen keskustelun johdosta päättänyt tutkailla, että löytyisikö netistä joku kiva seuranhakuilmoitus johon voisi jopa vastata. Nimittäin kuulemma nykyään yhä useampi tapaa uusia ihmisiä seuranhakuilmoitusten kautta. En olekaan vielä moista kokeillut, siis deittailumerkeissä. Harrastuksien puolelta olen kyllä löytänyt hyviä kontakteja netistä ja jopa tutustunut ihmisiin.

Mutta onpas tullutkin tyhmiä ilmoituksia vastaan: Todella isossa osassa varattu mies hakee salaista seuraa. Ja seuraavalla rivillä hän kertoo olevansa luotettava ja rehellinen ja odottavansa samaa myös salaseuraltaan. Haloo, kuinka voi olla luotettava ja rehellinen ja samalla hakea vaimoltaan salaa seuraa netistä?! Hm.

Toinen tyhmä juttu on myös hakea seuraa tositarkoituksella. Sehän on vähän kuin menisi ns. perse edellä puuhun? Minun mielestäni olisi järkevintä vain treffailla uusia tyyppejä vailla ennakkoluuloja ja -asetelmia ja katsoa sitten, että mihin juttu etenee, jos etenee. En vain ymmärrä, miten jollakin voi olla ihmissuhteiden suhteen valmiiksi mietittynä joku tarkka sabluuna. Että joo, nyt tahdon vakavaan suhteeseen pitkän, hoikan blondin kanssa, joka on akateemisesti koulutettu ja harrastaa liikuntaa ja tahtoo joskus hankkia lapsia. Ja sitten vain sellaiset, jotka mahtuvat noihin raameihin, voivat yrittää lunastaa paikkansa jonkun tyypin ihmissuhdeunelmassa? Hohhoijaa.

linkkejä hulluihin parisuhdehaaveisiin:
Suomi24 treffit
Cityn deitti.net

härkää sarvista

No niin. Tuunustetaan nyt alkuun, että minulla on niin joulu- kuin kevätsiivouskin jääneet väliin, ja olen harrastanut reilun vuoden lähinnä kissansiivousta. :P

Kaapit tursuilevat turhia tavaroita ja mihinkään ei mahdu enää mitään uutta. On aika käydä kaikki kaapit huolella lävitse ja nakella rankalla kädellä pois kaikki ylimääräinen.

Tähän tulee menemään tuntikausia. Ei varmaan päivä riitä.. Mutta jospa tämän jälkeen tekisin parannuksen, ja harrastaisin kaappien tyhjennyspäiviä useammin.

Lähettäkää voimia.. :P

postipaketti! :)

Ihanaa, ensimmäinen postipaketti saapui tänään. Eli ensimmäinen kolmesta paketista, joihin pakkasin matkani aikana tekemäni ostokset. Tämä paketti oli toinen Krakovan paketeista, ja sen mukana kotiin saapui useita aluasusettejä (todella kauniita ja erilaisia kuin mitä täältä saa), suolakaivokselta ostamani jalkakylpysuolapussi, parit esitteet paikallisista kohteista, joulukuusen koristepalloja (lasisia, todella upeita), pari silkkihuivia ja laadukkaita ylettömän halpoja 15 den. sukkiksia.

Seuraavassa Krakovan paketissa on niin ikään lasisia kuusenkoristepalloja ja vähän vaatetta. Varsovan paketissa taas on pellavaisia ruokaliinoja, pyyhe sekä keittiöliinoja.

Ainoa ongelma tässä on se, että minne ihmeeseen mahdutan taas kaikki uudet vaatteet? Pitäisi käydä kaapit läpi ja ankaralla kädellä raakata sieltä pois vaatteet, joita ei tule käytettyä. Ne voisi lahjoittaa vaikka jonnekin kirpparille tai hyväntekeväisyyskeräykseen.

Minulla on sellainen ongelma, etten oikein osaa luopua vanhasta. Ns. mökkivaatteita ja marjareissuryysyjäkin on enemmän kuin tarpeeksi, samoin todella hyväkuntoisia mutta muuten vain käyttämättä jääneitä vaatteita. Joissakin on vielä hintalaputkin paikoillaan, kenties lahkeet lyhentämättä tms. Huokaus.

kotona taas

Eteiseen astututtuani tuntui ihanalta vapauttaa hartiansa rinkan puuduttavalta painolta, tietäen, ettei sitä tarvitse hetkeen kokea.

Ulkona tihkui vettä ja juoksin pihalle hakemaan postit laatikosta. Ei siellä ollut kuin kasa mainoksia ja yksi tänään tullut postikortti. Loput postista odottavatkin minua pääpostissa, sillä keskeytin fiksuna tyttönä postin jakelun kotiosoitteeseen matkan ajaksi: Ulkona oleva postilaatikko ei siten tursuilevana paljasta satunnaiselle kulkijalle, että talossa ei asuta.

Kasvit riiputtivat mielenosoituksellisesti lehtiään, mutta kaikki näyttävät olevan onnekkaasti vielä hengissä.

Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, mutta onneksi siellä on sentään yksi pullo keskikaljaa. En jaksa millään käydä kioskilta hakemassa mitään ruokaa, vaan aion mennä aikaisin nukkumaan, heti kuuman suihkun jälkeen.

Huomenna ehtii sitten kauppaan ja pyykkäämään, jos en sitten nuku koko päivää :)

myrskyn jälkeen

Kun tulin Varsovaan eilen aamuyöllä, oli joka puolella kaatuneita puita ja puiden oksia. Saavuin paikalle sopivasti myrskyn jälkeen. Varsovalaisilla puistotyöntekijöillä riittii puuhaa koko sununtaiksi. Muutenkaan katolisen maan sunnuntai ei nättänyt juurikaan hidastavan työntekoa tässä kaupungissa.

Hinnat ravintoloissa ovat hieman kalliimpia täällä kuin Krakovassa. Silti täällä syö tosi hyvin n. 30—40 zlotilla (= 7—10 €). Kahviloita on niin paljon, että on vaikea ymmärtää miten kaikkiin riittää asiakkaita, etenkin turistisesongin ulkopuolella.

Varsovan vanha kaupunki tuhoutui lähes täysin toisen maailmansodan pommituksissa ja on sen jälkeen uudelleen rakennettu entiseen loistoonsa. On aivan uskomatonta, kuinka upeasti sodanjälkeinen rakennustyö on tehty. Varsova on hyvin kaunis kaupunki upeine puistoineen ja kauniine uusvanhoine rakennuksineen.



Jos tahdot katsoa, miltä Varsova näytti ennen pommituksia, niin ole hyvä: http://www.starawarszawa.pl/ (Klikkaa karttaa)

huh helletta

Täällä Krakovassa on aivan liian kuuma. Lämpömittari nousee varjossa uhkaavasti lähelle 40 astetta. Tätä on kestänyt jo monta päivää. Käynti suolakaivoksella oli tervetullutta vaihtelua, sillä siellä on tasaisesti ympäri vuoden 14 astetta lämmintä. Suolakaivos oli todella vaikuttava, eika missään nimessä kannata jättää väliin lopun vapaaehtoista museokierrosta, se oli erittäin mielenkiintoinen. Kaivoksessa oli suurta hyötyä lyhyestä varresta: Samassa ryhmässä kanssani oli viisi hollantilaista lähemmäs kaksimetristä poikaa, heillä oli aika hankalaa kävellä kaivoskäytävissä kaksinkerroin muutaman tunnin ajan. Itse viihdyin erittäin hyvin!


(Suolakiteistä tehty hieno kristallikruunu)

Auschwitzin keskitysleiristä en voi sanoa samaa. Se oli helvetin kuuma helvetti, ilman tuulenvirettäkään sellainen 38-asteinen ilma on aika rankka. Muutenkin ihan kamala reissu, mutta onpahan nyt käyty. Se ei kyllä mun päähän mahdu, etta jotkut turistit ovat niin idiootteja, etta menevät iloisesti hymyillen poseeraamaan Arbeit Macht Frei -portin alle tai Birkenaun kuolemanportin eteen kun ottavat kuvia. Huoh. Niitä on varmaan sitten kiva katsella kotialbumissa. Onkohan ne juuri niitä ihmisiä, jotka tilaavat jotain Alibin kaltaisia julkaisuja kotiinsa? Reissun päätteeksi näytetään n. puolen tunnin mittainen puna-armeijan kuvaama pätkä keskitysleirin vankien vapauttamisesta. Filmi on todella rankkaa materiaalia, sairaita ihmisiä, ruumiskasoja ym. Teatterissa oli useita lapsia katsomassa, sitä kyllä ihmettelen. Miksi sellaista pitää näyttää pienille lapsille? Telkkarissakin tuollaiselle olisi varmaan joku 15-v suositusikäraja?


(Ainoa ottamani kuva hämmästyttävällä hetkellä, ettei ihmisiä sattunut mukaan)

Noita kahta kohdetta voisi pitää tämän alueen pääkohteina. Olenkin siis ollut varsinainen turisti, kun olen käynyt nuo em. kohteiden lisäksi Wavelin linnassa, monissa kirkoissa ja Kazimiersin vanhassa juutalaiskaupunginosassa ja vanhassa kaupungissa kävelyllä ja syömässä paikallisia erikoisuuksia eri ravintoloissa. Ja tietty juonut halpaa olutta (n. euron iso tuoppi). Se maistuukin ihmeen hyvältä tällä helteellä!

Lisää juttua taas myöhemmin, pian koittaa kotimatka. :)

hyttyset, nuo pikkupaholaiset

Aamupaiva menikin sitten lekurilla, ja suolakaivokselle lahto viivastyi hieman: Olen lahdossa taman nettikahvilakaynnin jalkeen. (Taalla kello on 10:45).

Nukuin yon ikkuna auki, ja herasin aamulla siihen, etta minulla oli saarissa aivan jarkyttavia hyttysenpuremia (12 kpl!), isompia kuin 2 euron kolikot ja jokaisessa oli viela komea rakko kaiken paalle. Ja ne kutisivat aivan $@#%#:sti. Ei auttanut muu kuin etsia englanninkielinen laakari (ja se ei muuten ollut helppoa), joka sitten kertoikin minulle, etta puolalaisia hyttysia pidetaan tavallista arhakampina ja etta ne pirulaiset ovat ihan hiljaisia, ettei niita huomaa tavanneensakaan ennen kuin puremajaljista. Aijoo, se laakari oli muuten syntyjaan britti. Ai etta oli ihanaa saada kuulla kunnon englantia vaihteeksi!

Sain sitten reseptin allergialaakkeeseen ja kortisonivoiteeseen. Jeejee. Niin, Suomessakin reagoin tavallista voimakkaammin hyttysiin, mutta en nyt sentaan ole rakkoja niista saanut. :P

kuva polvestani (ja joo, kuvassa on melkein koko polvi.. paukama on aika iso)



Nyt sitten etsimaan bussia, joka veisi minut Wieliczkaan. -->

kieliongelmia Puolassa

Taalla sita ollaan Puolassa. Via Baltican (E67) liftaaminen on sujunut varsin kivuttomasti - aina siihen asti, kunnes paasin Puolaan. Rajalle tuntui loppuvan englanninkielen taito. Vahaisen kokemukseni mukaan niin latvialaiset kuin liettualaiset nuoret ihmiset osaavat todella hyvin englantia. Nama puolalaiset, nuoretkaan, eivat tunnu osaavan yleensa sanakaan englantia. Liftaaminen sujuu heikonlaisesti, kun ei ole yhteista kielta. Siirryin suosiolla bussin ja junan kayttajaksi.

Bussilla matkaaminen olikin sikahalpaa, n. 80 km taittui 10 zlotylla, eli n. 2,5 eurolla. Juna olikin sitten jo kalliimpi, n. 80 zlotya eli 20 euroa 300 km:n matkalta. Junalla liikkuminen on taalla paljon enemman "extreme-urheilua" kuin liftaus: Jo lipun ostaminen oli hankalaa. Lopulta kun sain lipun, huomasin, ettei siina kerrota etta mille sektorille, laiturille ja raiteelle Varsovan asemalla olisi pitanyt menna. Paikkalipussa kerrotaan vain vaunu ja paikan numero. Onneksi puolalaiset ovat erittain avuliaita vaikka kommunikointi onkin hankalaa: Lopulta yksi poitsu vei minut melkein kadesta pitaen oikeaan paikkaan junaa odottamaan. Aikaa tama silti vei, joten onneksi olin varautunut asiaan ja tullut hyvissa ajoin: n. puoli tuntia riitti siihen, etta paadyin oikealle laiturille ajoissa.

Junaa ei alkanut kuulua, mutta tuli jokin puolankielinen kuulutus, jonka jalkeen ihmisjoukot alkoivat virrata pois laiturilta, ja paattelin, etta minunkin kannattaa seurata mukana. Hyva niin, silla junan lahtopaikka oli vaihdettu ihan toiselle puolelle asemaa, enka olisi ikina osannut sinne muuten kuin muiden vanavedessa. Matkaa uuteen lahtopaikkaan oli varmaan 300 m. Junassa oli nuorimies, joka osasi kertoa, etta asemalla oli ollut junaonnettomuus, paikallisjuna ja pikajuna olivat tormanneet. Lahtomme viivastyi lopulta tunnin.

Asustelen taalla "omassa yksiossa", 17 e /yo. Minulla on pieni keittio, makuuhuone kahdella vuoteella ja kylpyhuone, jossa on amme. Asunto on hyvin siisti, joskin nukkavieru. Se on sata vuotta vanhassa kivitalossa ihan Krakovan vanhan kaupungin kupeessa, kavelymatkan paassa kaikesta. En tieda, sainko neuvoteltua asunnolle hyvan hinnan vai en, mutta olen ainakin ihan tyytyvainen!

Huomenna taidan menna Wieliczkan suolakaivokselle. :)

pihkasydämiä

Olen Riiassa. Olen tänään ostanut kavereille tuliaisiksi meripihkasydämiä. Semmoisia pieniä ja keveitä, helposti mukana kulkevia. Riika on rakastavaisten kaupunki, ainakin täällä näkyy paljon nuoria pareja käsikädessä kävelemässä tai puistonpenkeillä sylikkäin. Mutta kyllä täällä sinkkukin viihtyy. :)

Hostellini on ihan uusi ja viihtyisä muuten, mutta sisäänkäynti tapahtuu strippiklubin lävitse, ja se on aika "sleezy". Riian yöelämä näyttäisikin olevan joko pubi- tai strippiklubielämää. Päivällä tunnelma on aivan eri, kuin olisi eri kokonaan eri kaupungissa! Vanha upea kaupunki täynnä toinen toistaan upeampia kivitaloja ja kirkkoja.

Sitä ihmettelen, että miten nämä riiattaret pysyvät pystyssä korkokengillään ihan uskomattoman muhkuraisilla mukulakivikaduilla? Itse olisin jo nyrjäyttänyt nilkkani sellaisissa kengissä.

Laitan tänne jotain kuvia, sitten kun tulen kotiin, nyt kun ei ole käytössä kuvankäsittelyohjelmia ja kuvat ovat tiedostokooltaan turhan isoja.

Tässä olisi kuva tyypillisestä mukulakiveyksestä Balttian maissa:


Huomenna taidan jatkaa matkaani kohti Puolaa, Latvia saa jäädä taa...

matkakuume

Mikä siinä on, että joka kerta kun olen lähdössä matkalle, en osaa rentoutua ennen kuin olen päässyt junaan/lentokoneeseen/autoon? Kotona vain kävelen ympyrää ja tarkistelen, että onhan nyt kaikki tehty. Onhan kukat kasteltu. Laskut maksettu. Onhan jääkaapista vanhentuvat ruoat poissa. Onhan sellaiset sähkölaitteet irti seinästä, joiden ei tarvitse olla päällä. Onhan kaikki mukana. Avaimet? Kukkaro? Ja sitten laukkaan kokoajan vessassa kuin mikäkin hermoheikko.

Puuh, pääsis jo lähtemään :)

pro-pakkaaja

Kuukauden kestävä kesälomani alkaa virallisesti maanantaina.

Nyt alkaa olla kuukaudeksi pakattu kamat pikkurinkkaan. 32-litraiseen rinkkaani jäi vieläpä tilaa. :) Aiempina vuosina olen käyttänyt 28-litraista reppua, mutta se on kotoa lähdettäessä ollutkin sitten ihan täynnä ja esim. matkalla ostetut eväät on pitänyt kantaa kangaskassissa. Otan nytkin kangaskassin mukaan, sellaisen olalla kannettavan, että olisi joku laukku silloinkin, kun saa jätettyä rinkan jonnekin tavarasäilytykseen.

Rinkassani on hyvät heijastimet, kiinteä sadesuoja, sopivasti pikkutaskuja ja kätevä pieni vetokatjutasku lantiovyöllä. Selkäosa on sellainen, että ilma pääsee hyvin kiertämään repun ja selän valissä.

Pakkaan tavarat erikokoisiin minigrip-pusseihin, jolloin kosteus ei pääse yllättämään ja tavarat ovat helposti haettavissa rinkan uumenista. Pakkaan mukaan lähinnä tummia vaatteita, sillä hostelleissa tai itsepalvelupesuloissa voin silloin pestä ne yhdellä kertaa.

Muuta mukaan otettavaa:
- muovimuki, -lautanen, lusikka, veitsi
- kynä, vihko
- kännykkä + laturi
- aurinkovoide, hattu, aurinkolasit
- kosteuspyyhkeitä
- hammasharja ja -tahna
- kampa
- rakkolaastarit
- pelikortit
- henkkarit ja niistä kopiot
- matkavakuutuksen tiedot
- kohdemaiden kartat

Blogin päivitys on kiinni nettikahviloista seuraavan kk:n ajan :)

atsiuh

Tämän sivun vasemmassa yläreunassa on mun ööga. Kuva on otettu talvella. Tänään saisi vähän erilaisen kuvan, kun silmät verestää ja luomia turvottaa: En ikinä muista ajoissa hankkia troppia ja olen "loppukesälle allerginen". (Toisekseen en edes meikkaa kesällä, kun se tuntuu ällöltä jos on hiki, että siinäkin mielessä ois erilainen kuvatus)

Talvella kesää haikailleissa ei koskaan muista sitä, että kesällä niiskutetaan nenä punoittavana ja aivastellaan sarjassa. Loppukesä on alkanut, kun heinät kukkivat.

Menenpäs tästä apoteekkiin ostamaan Heinixiä. :P

lapsettomuuden valinneiden puolesta

Olen seurannut jo pitkään tuota niin loistavaa Siiveniskuja-blogia. Monista asioista olen eri mieltäkin, mutta esim. tänään siellä oli sellainen kirjoitus, jossa on hyvin paljon asioita, jotka ovat aivan kuin minun suustani.

Olen huomannut täsmälleen saman kuin Minttukin... eli perheettömänä minulla ei tunnu olevan minkään valtakunnan oikeutta sanoa mielipidettäni perhe-elämästä tai vaikka lastenkasvatuksesta, koska minä en ole äiti. On se vaan kumma, että nämä samaiset mammat - jotka loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten, jos heidän kanssaan ei ole samaa mieltä perheasioista - sallivat itselleen oikeuden puhua asioista, joista heillä ei ole kokemusta.

Sen minkä sallii itselleen, se pitää sallia myös muille! ..Ja siitäkin on vielä pitkä matka suvaitsevaisuuteen.

Minäkin olen kyllästynyt siihen, että jotkut ihmiset tulevat tietäväinen ilme naamallaan selittämään minulle, että "vielä se sinäkin huomaat eläväsi perheonnea, ja muuttuu ääni kellossa". Ei voida sitten millään uskoa, että tämä lapsettomuus voi olla tietoinen valinta. Jos koitan selittää, että olen tyytyväinen tilanteeseeni, niin annetaan ymmärtää, että on säälittävää olla yksin ja lapseton ja että olen "muka-onnellinen". Että on pelkkää defenssireaktiota ja selviytymisstrategiaa uskotella itselleen, ettei muka haluaisi lapsia. Argh.

Usein nämä samaiset tyypit ovat toisaalta sitä mieltä, että sinkkuus ja lapsettomuus olisi itsekästä. Mutta eikö lapsenteko voi ihan yhtälailla olla itsekästä? Ja oikeastaan, mikä siinä itsekkyydessä edes on niin kamalaa?

Kiitos Minttu. Tästä lähtien tulen lainaamaan sinulta tuota lausahduksen:
Te ette tiedä, miten paljon lapseton elämä antaa ja mistä jäätte paitsi, jos hankitte lapsia!

liian hienot ilmat!

..että olisi aikaa istuutua ja kirjoittaa. :)
Mutta kohta koittaa kesäloma ja sitä myöten se kauan odotettu kesälomareissukin tässä häämöttää. Pikkuhiljaa voisi alkaa pakata. Ja muistaa se fakta, että reissun mukavuus on kääntäen verrannollinen matkatavaroiden painoon nähden!

Kohta olis synttäritkin, mutta tänä vuonna ne tulee vietettyä reissun päällä. Ja se on sit ännännen kerran 25, jos joku kysyy. :P

roska päivässä

Eilen oli yhtä upea päivä, kuin tänäänkin näyttäisi tulevan. Olimme kaverini kanssa piknikillä läheisessä puistossa ja ainoa asia, joka rikkoi hyvää tunnelmaa oli roskaisuus. On se kumma, että ihmiset heittelevät roskia ulos, tuksin heillä nyt kotonaankaan on lattiat niitä täynnä?

Se on totta, että kaupungissa on usein liian vähän roska-astioita, mutta itse ainakin laitan roskani vaikka laukkuun siksi aikaa, tai jos kyseessä on joku sotkeva roska (esim. jäätelöpaperit) niin kuljetan sitä käsissäni kunnes roskis tulee vastaan. Olisi oikeastaan hyvä idea kuljettaa muovipussia laukussa mukanaan, niin saisi kaikki omat roskansa vietyä helposti mukanaan.

TV:ssä tuli tänään jossain ohjelmassa esittely suomalaisen naisen alkuunpanemasta, kuulemma kansainvälisestikin tunnetusta, aivan loistavasta roskaliikkeestä. Aivan huippujuttu, itse ainakin aion kantaa korteni (vai pitäsikö sanoa 'roskani'? ;)) kekoon.

länsimaissa lomaillaan

Heinäkuussa on yks hemmetin hieno juttu. Spammin määrä tippuu varmaan sen 90%. Ihmiset ovat lomilla ja sitä myöten spammaajien hyödyntämät koneet ovat kiinni...

Hetkeen ei siis tarvitse vastaanottaa kovin montaa peniksen suurennus - tai C-i@lis-mainosta, eikä hornyjen kotiäitien eikä villien college-tyttöjen videoita yritetä hetkeen myydä sille promillen tuhannesosalle (*, jotka tekevät spämmäämisestä kannattavaa liiketoimintaa. Miksiköhän kaikki spämmi on muuten osoitettu miehille? Tuli vaan mieleen.

*) hatusta tempaistu luku! Enpä tiedä onko tuosta mitään tietoa, että moniko ostaa mitään spämmin seurauksena, mutta jonkun on pakko, koska muuten tuommoista ilmiötä ei liene olisi?

terroristi-isku Lontoossa

Lontoo sai yllättäen olympialaisten saamisen juhlinnan jälkeen kokea terrori-iskun räjäytysten muodossa joillakin metroasemillaan ja muutamissa busseissa. Nyt sitten odotellaan, että kuka ilmoittautuu iskun tekijäksi, jos kukaan.

Että semmoista. Sairas maailma. :(

Tuo linkki ei toimi kovin hyvin, taitaa olla BBC:n saitilla ruuhkaa.

Tämä on epävirallisempi lähde, mutta linkki ainakin toimii hyvin
Wikipedia: London Transport Explosions

mennen, old spice ja off..

Uaah, aamulla taksissa istuessani voin lähes pahoin, kun kuski oli kai aamulla innostunut vähän käyttämään Menneniä, Old Spicea tai Offia.. Helteellä se vielä oikein korostuu.

Nämä hajuterroristit ovat usein vanhempia ihmisiä (50+). Voisiko tästä pätellä jotain sellaista, että iän myötä hajuaisti heikkenee radikaalisti?

Samaa voisi kuvitella myös sen perusteella, että sekä Jacques Chirac ja Silvio Berlusconi eivät pidä suomalaisesta ruoasta. Heidän nenäänsä ei tuoreet hyvät raaka-aineet taida tuoksua laisinkaan ja silloinhan makuaistikaan ei tunnetusti toimi..? Tarvitaan varmaan paljon mausteita, että semmoiset vanhat makuaistinsa turruttaneet paapat maistaisivat yhtään mitään? :P

Radiossa sanottiin aamulla, että Alexander Stubb on esittänyt Chiracille päivälliskutsun kotiinsa, tarjolla olisi suomalais-brittiläinen menyy. Stubbin vaimo on britti?
(Lisäys: Asiasta näkyi olevan myös Stubbin blogissa.)

Käyttävätköhän Chirac ja Berlusconi jotain vahvoja "äijä-tuoksuja"?

reissuvitutus

Olen työmatkalla. Kivaa istua päivät sisällä, kun ulkona paahtaa helle. Sisällä paahtavat tietokoneet kuumana ja pinna kiristyy. Ilmeisesti pinna ei sitten laajene lämmössä, vaan päinvastoin? ;)

Mutta että mua ottaa päähän. Eilen laitoin hotellihuoneen oveen Älä häiritse -lapun, ja naapurihuoneen dorka oli sitten päättänyt ottaa sen omaan oveensa. Niinpä siivoja oli käynyt sitten siivoamassa mun huoneen, vaikka nimenomaan en sitä tahtonut. (Mua ärsyttää, että joku tuntematon sorkkii mun tavaroita poissaollessani.)

Enpä juuri muuten taitaisi miettiä asiaa, mutta lukioaikana kaverini oli hotellissa siivojana, ja hän kertoili kaikenlaisia juttuja siitä, että mitä ihmisillä on huoneissaan. Mun mielestäni semmoinen nuuskiva siivoilu loukkaa mun yksityisyyttäni. Ainakin jos kovin tarkkaan syynäillään, että mitä on mukana (kuten se kaverini ainakin oli tehnyt). No, samapa sille, pikkujuttuhan tuo loppujen lopuksi on.

Tänään menen töiden jälkeen hierojalle, jospa se vähän rentouttaisi. :)

Ihmissuhdeportaikko

Huhhuh. On ollut niin rankka shoppailupäivä, että voisin kaatua sänkyyn ja nukkua huomiseen. Kiertelyn tuloksena mukaan tarttui sifonkihame, silkkihuivi ja alusvaatteita.

Eilinenkin vielä verottaa, kun lähdettiin tyttöjen kanssa radalle. (Booli oli suksee!)

Juttelimme tyttöjen kanssa etkoilla siitä, että hyvä seurustelusuhde vaatii sen, että pariskunnan pitää olla ystäviä keskenään. Että oikeastaan seksi on se, joka muuttaa ystävyyssuhteen luonteen siten, että puhutaan rakkaussuhteesta. Pähkäilimme sitten asiaa tutustumisesta alkaen, ja päädyimme seuraavaan:

Meistä monilla on ehkä useitakin
1) hyvänpäiväntuttuja (+seksi = yhden yön jutut)
..kenties muutamia:
2) kavereita (+ seksi = ns. vakipano tai seurustelusuhde, joka ei välttämättä jatku ikuisuuksia, jos ei edetä seuraavalle tasolle)
..todella harvoja:
3) ystäviä (+ seksi = hyvä seurustelusuhde)

Eikös se aikalailla noin mene?

No. Eilen illalla sitten törmäsin yhteen hyvänpäiväntuttuun - oikein kivan näköiseen ja mukavaan mieheen - ja päädyin nukkumaan hänen luokseen.. Ja todellakin vain nukuimme, kello puoli viisi aamulla ei oikein olisi muuhun kyetty. (Oli aika hikistä, kun olimme aivan kietoutuneet toisiimme. :D)

Aamulla minulla tuli äkkilähtö, kun olin sopinut jo aiemmin tapaavani kaupungilla rakkaan ystäväni. No, vaihdoimme miehen kanssa puhelinnumeroita. Saapa nähdä, että mitä tästä seuraa, jos mitään.

Toivottavasti päädymme tuon kolmivaiheisen ihmissuhdeportaikon 2. askelmalle. Ensimmäinen taso kun ei kiinnosta minua, ja kolmas taso on kovin kaukainen ajatus. Ystäviä ei kasva puissa ja ystävyyden muodostuminen vie todella paljon aikaa. Niin monen asian pitäisi sopia yhteen, ja kulua paljon aikaa, että ystävystyminen olisi mahdollista.

ai niin.. (booliohje)

Tänä iltana grillataan kavereiden kanssa.
Tai muut saavat hoidella ruoanlaiton, koska mä teen boolin:

0,5 l absolut vodkaa
1 plo puolukkaviiniä
2 litraa karpalomehua (makeutettua)
Sydämen muotoisia karpalomehu-jääpaloja

On muuten hyvää. :)

sinkkuudesta

Olen ollut sinkkuna jo muutaman vuoden. Minulta kysytän usein, että "miten on mahdollista, ettei sinunlaisesi nainen seurustele". Tai sitten koko asiaa epäillään ja sanotaan että "kyllä sulla joku on, kerro nyt"..

Voi huokaus. Miksi niin monet tuntuvat ajattelevan, että täytyisi olla jotenkin surkea ja epäonnistunut tyyppi, että voisi olla pitkään sinkkuna? Että uusjakoon joutuneista parhaat kerätään heti päältä, ja tähteeksi jää vain ne, jotka eivät kelpaa kenellekään? Tai jotka ovat niin kranttuja, etteivät itse kelpuuta ketään?

Miksei joku voi vain valita, että haluaa ensisijaisesti olla sinkku? :P Miksi pitää automaattisesti ajatella, että sinkussa on pakko olla joku paha vika?

Minusta on ihanaa elää omassa rytmissäni, siivota silloin kuin huvittaa, käydä usein ulkona syömässä ja lähteä vaikka matkoille ihan ex tempore. Ja ihaninta on se, etten ole tilivelvollinen kuin itselleni. Ei tarvitse tehdä kompromisseja, vaan saan tehdä itse kotia ja elämäänsä koskevat päätökset. Kukaan ei nalkuta, vaikka ostan itselleni ihanan vaateparren, joka on niin kallis, että elelen sitten kuukauden kaurapuurolla tasatakseni taloutta. Kukaan ei moiti, vaikka valvon aamuyöhön koneen ääressä. Voin hyvällä omallatunnolla flirttailla kenen kanssa huvittaa.

Tietenkin parisuhteessa on omat hyvät puolensa, mutta olen oppinut pitämään enemmän siitä, että sinkkuudessa on mielestäni vähemmän huonoja puolia kuin parisuhteessa elämisessä.
Listaan tähän sinkkuuden huonot puolet (IMO):
1. ajoittainen läheisyyden kaipuu, johon ei löydy lääkettä kotoa
2. seksiä ei saa ehkä niin usein kuin parisuhteessa
3. yksin eläminen on suhteessa kalliimpaa kuin parisuhteessa
4. saa aina kuunnella sitä samaa virttä, että "miten voit olla sinkku?"

Muuta valittamista minulla ei tästä tilanteesta ole. Kun vertaan itseäni siihen, joka olin silloin kun seurustelin, niin väittäisin olevani tasapainoisempi, positiivisempi ja onnellisempi kuin silloin. Ehkä sellaisia suuria onnenhetkiä ei tule yhtä usein, mutta toisaalta niitä pahimpia surkeita olotiloja ei ole ollenkaan. Onnellisuuden käyräni on tasaisempi ja keskiarvoltaan korkeammalla kuin parisuhdeaikoina.

peukaloa pakottaa

Sinä, joka tätä luet (toivottavasti nyt joku lukee?), olet ehkä huomannut, että käytän nimimerkkiä liftari. Se tulee siitä, että olen pitkän linjan liftari. Yksi niitä harvoista, joita ei enää kovin usein bongaa Suomessa teiden varsilla. En juurikaan liftaa talvella -- vaikka sitä on tullutkin tehtyä köyhimpinä opiskeluvuosina -- mutta kesällä senkin edestä. Kesä kun on liftarin kulta-aikaa. Kohta alkaa kesäloma, ja silloin olisi taas vaihteeksi tarkoitus lähteä rundille. Kyllä tässä jo peukkua pakottaa!

Liftaus on yksi parhaista tavoista nähdä maailmaa, vaikka en kyllä ole uskaltautunut siihen kuin Euroopassa matkatessani. Kuitenkin, takana on tuhansia ja tuhansia kilometrejä peukalokyyteilyä. Ns. budjettimatkailu on tarttunut elämäntavaksi, ja sopii minulle paremmin kuin valmiit pakettimatkat.

Ilokseni olen huomannut, että liftaus on taas nousussa. En vielä ole huomannut sitä teiden varsilla, mutta netissä. Yllätys yllätys :) Itse asiassa netissä on varsin hyvä suomalainen sivusto aiheesta: liftari.org

Kannattaa käydä lueskelemassa juttuja! Olen itsekin sinne kirjoitellut, mutta eri nimimerkillä kylläkin.

rotvallituskailua ja kypäränolostelua

Voi että mua tympii ajaa keskustassa pyörällä, kun joka kohdassa ei ole madallettu jalkakäytävien reunakiveystä. On tosi hankalaa kun pitää töksäyttää pyorällä rotvallin yli. Muuten kyllä tykkään kovasti ajaa pyörällä. :)

Nyt olen harkinnut, että pitäisi ostaa pyörään ns. hameverkko, kun tykkään pitää hameita kesällä, mutten tahdo että helmat jäävät pinnojen väliin, jos sattuu liehuhelmaisen hameen valitsemaan. Suomessa ei muuten juuri nää naisia hameissaan ja korkokengissään pyöräilemässä. Olen kai siinä poikkeus. Ja täytyy tunnustaa, etten pidä pyöräilykypärää ihan turhamaisuuttani. Aika kamalaa, että turhamaisuus vie voiton järjestä. Kaupungissa ajelen kesäisin hiukset liehuen.

Jos lähden pitkälle retkiajelulle, niin sitten laitan sporttisemmat vaatteet ja sitten kyllä kehtaan laittaa kypäränkin päähän. Kyllä sitä osaa olla hölmö! Mutta olen juuri sen sukupolven ihmisiä, joille turvavyö autossa on aikalailla itsestäänselvyys, mutta pyöräilykypärä on jotenkin nolo. Niin niin, ei se oikeasti ole, mutta kun vaan tuntuu siltä. Selityksen makua. :-/

Mitenkähän muut ihmiset.. jätetäänkö se kypärä pois, koska
a) sitä ei edes ole?
b) ei jakseta/viitsitä?
c) se (muka) näyttää tyhmältä?

vaatteista & väreistä

Tänä kesänä olen intoutunut hankkimaan sen värisiä vaatteita, että en olisi osannut kuvitellakaan aiemmin. Kirkasta keltaista ja vaalean vihreää! Aiemmin olen vannonut lähinnä sinisen, punaisen, mustan ja valkoisen nimeen.

Ja aika huikeaa on, että nämä kirkkaat karkkivärithän sattuvat yllättäen pukemaan minua, vaikka olenkin todella kalpea ja vaaleahiuksinen: Pitää uskaltaa kokeilla semmoistakin, mitä ei osaisi heti kuvitellakaan. Tänään minulla on ylläni vaaleanvihreä hame, keltainen t-paita, ja keltaiset pistokkaat ja olalla niihin kuuluva laukku. Olen saanut jopa muutaman kehun "ihanan kesäisestä" lookistani. :) Olen siis unohtanut ennakkkoluulot ja hullutellut vähän kesägarderoobini kanssa.

Ja voisihan sitä hullutella muutenkin kuin väreillä. Hyvää hulluttelun mallia tuntuisi löytyvän Sinkkuelämää-sarjan Carrien asuvalinnoista. Hän näyttää edelleen (pääasiassa) hyvältä nyt uusintana näytettävän 1-kauden jaksoissa, vaikka ne ovat vuodelta 1998. Eiköhän ne jutut ole sitten jo passé -- ja eivät kaikki asut edes luoneet trendiä -- mutta pointti on siinä, että käyttää sellaisia vaatteita, jotka osaa kantaa, joissa viihtyy ja joissa omasta mielestään näyttää hyvältä. Parhaimmillaan vaatteilla voi myös ilmaista itseään. Muita seuraamiani fashionistoja SJP:n lisäksi ovat Gwen Stefani ja Madonna. Myös J-Lo, Beyonce ja Anastacia pukeutuvat kivasti.

Hauskat printtipaidat tuntuvat olevan nyt monen juttu. Torilla istuskellessani ohitseni käveli poitsu, jonka paidassa luki etupuolella "Jeesus tulee". Paidan takana taas "Jeesus menee". Minua ainakin nauratti. :)

Minkähänlaisen paidan sitä itselleen keksisi.. En tahdo valmista juttua vaan ihan oman!

kesällä uidaan uimarannalla.

...Tai tätä mieltä ollaan ainakin minun lähimmässä uimahallissani, joka on kiinni juhannukselta heinäkuun loppuun. Kas sepä siitä uimisesta sitten, toistaiseksi.

Mutta kävinpäs sitten pilates-tunnilla ja huomasin, että mun "korsettilihakseni" ovat onnettomat! Lisäksi tein ikävän havainnon, että minulla on navan seudulla näkyvästi enemmän rasvaa kuin muilla tunnilla olleilla. Tosin muut olivatkin aika hyvässä trimmissä. Tunsin itseni plösöksi. Yritin keskittyä liikkeisiin pelastusrenkaan alun sijaan. Ne polttelivat makeasti, vaikka tein kaikista helpoimmat versiot! (Monissa liikkeissä neuvottiin, että millä tavalla ne saa rankemmaksi.) Ohjaaja oli ärtsyn tekopirtsakka.

Pysyy, pysyy! Vielä jaksaa! Hienoa! Mahtavaa! Napa irti lattiasta! Jännitä vatsaa! Älä päästä selkää notkolle! Lapaluut ei saa törröttää! Tiukkana!

Ja tuota sitä nyt tullaan kuuntelemaan 1—2 krt/viikossa kesän ajan. Sen lisäksi jos juoksisi 3—4 krt/viikossa, niin alkaisi olla jo ihan riittävä alku minulle. Uudet lenkkitossut pitäisi käydä ostamassa.

Ai että on hyvä mieli. :)

ei enää mañana!

No niin. Tänään se alkoi. Loppuelämäni viimeinen päivä. Kaikesta aikomisesta huolimatta en ole vielä saanut itseäni kesäkuntoon. Ja nyt ollaan jo kesän puolivälissä! "Mañana" on todella huono taktiikka. Tänään käyn pilates-tunnilla töiden jälkeen ja illalla juoksemassa puolen tunnin kevyen lenkin, ja selvitän uimahallin kesäaukioloajat. (Huomatkaa, että en sanonut "tänään aion", vaan että tänään "tänään käyn"!) Olen totaalisen surkea uimari, mutta nyt voisinkin hankkiutua johonkin uimatekniikkakouluun, aikuisille tarkoitettuun. Selvitelläänpä, että milloin sellaisia seuraavan kerran alkaa.

Tiistaina pidän lepopäivän (pehmeä lasku ;)), ja keskiviikkona käyn taas juoksemassa. En halua mitään ihmeellistä, liian vaikeaa ohjelmaa. Vaan aloittelen ihan juoksemisella, kun siitä kuitenkin on kokemusta jonkin verran ennestäänkin: Aikoinaan juoksin vuoden verran aamulenkkejä ennen töihin menoa. Uiminen olisi hyvä lisä, ja tahdon oppia sen kunnolla. Tosin sisareni mukaan kulutan enemmän nykyisellä uintityylilläni.. Siksipä en jaksakaan uida kuin 600 m yhteen menoon. Tyylini on jotain sammakkomaista. Olisipa vain silti muutenkin mukavaa olla hyvä uimari.

Löysin tuossa pari viikkoa sitten netistä hyvän saitin, jossa on esitelty mielestäni erittäin järkevä "treenausfilosofia". Tässä linkki, ole hyvä: Artikkeleita compact -harjoittelusta. Homman nimi on vapaat painot, oman kehon käyttäminen sen sijaan, että harjoittelisi pelkästään muutamaa lihasta yhtäaikaa jossain hi-tech -kuntosalilaitteessa. Koordinaatio ja tasapaino korostavat osuuttaan harjoitellessa vapailla painoilla.

Mutta nyt lounaalle! :)

blogeista

Jaaha. Nyt sitä on sitten valistettu itseään "blogien syvimmästä olemuksesta". The Butt Ugly Weblogin kirjoittaja on sitä mieltä, että blogi pitäisi määrittää sen muodon (t. mekaanikan) kautta, eikä sisällön. Että ns. nettipäiväkirja ei väistämättä olisikaan blogi, jos sen julkaisutapa ei täytä blogin tunnusmerkkejä. Uusin viesti pitäisi näkyä ensimmäisenä.

Minä taas näkisin, että koska sana "blog" tulee sanasta weblog, eli kyseessä on loki eli juuri se päiväkirja. Ehkä eniten sanaa "loki" on käytetty (Suomessa) puhuttaessa lokikirjasta eli laivapäiväkirjasta. Mielestäni oleellista ei ole se, että uusin viesti on ensin. Esim. ne lokikirjathan ovat yleensä ihan konkreettisia kirjoja, eli uusin lisäys tulee niissä luonnollisesti aina loppuun. Oleellista on, että lisäyksen yhteyteen merkitään ajankohta.

Nyt olen sitten lueskellut aamupäivän näitä netin suomalaisia suosittuja blogeja. Hauskinta oli huomata, että muutamissa käytettiin yliviivausta hauskana tehokeinona. Sillä tavalla, että aloitetaan kirjoittamaan jotain sanaa, yl. muka freudilaista lipsahdusta ja se merkataan yliviivattuna ja perään kirjoitetaan se, mitä yritettiin sanoa. Tulikohan tuo nyt riittävän epäselvästi kerrottuna? ;-) Minulla jäi aika hyvä yleiskuva blogeista, ne ovat yleensä aika viihteellisiä ja toisinaan niissä on ihan asiaakin. Silti mun kaikkien aikojen suosikkini on edelleen se siiveniskuja, jonka mainitsin jo ensimmäisessä merkinnässäni! Muutamissa blogeissa yritetään mielestäni liikaa olla hauskoja. Huumori on hyvä lisä, mutta itsetarkoituksena se ei kiinnosta minua.

Alku aina hankalaa

Ensimmäisen kirjoituksen pitäisi olla jotenkin erityinen? Uskottelen tässä itselleni, että kunhan alkuun pääsen, niin kyllä tämä sitten lähtee rullaamaan ja saan kehrättyä jonkunlaisen punaisen langan.

Olen jo vuosikausia seurannut yhtä blogia netissä ja se on antanut minulle paljon. Tuo seuraamaani blogi on monen tuntema Siiveniskuja. En aio ottaa paineita sen suhteen, että oman blogini pitäisi olla yhtä ansiokas, mutta äänellään se variskin raakkuu ja yhtälailla minullakin on sanani sanottavana kuin kellä tahansa.

Siispä tänään juhlin paitsi juhannusta, myös blogini syntymää. *skool*