Tuossa oikealla lukee, että "kolmenkympin kriisin jälkimainingit". Nyt alkaa tuntua siltä, että se kolmenkympin kriisiksi luulemani tunnot ovat olleet vain aavistus tulevasta. Olen ollut todella levoton koko päivän, suorastaan ahdistunut. Nyt tajuntaani on iskenyt se seikka, että en todellakaan tiedä mitä elämältäni tahdon.
Minulla ei ole selkeää tavoitetta johon pyrkiä. Eikö kolmikymppisellä jo pitäisi olla tavoitteet selvillä? Tai ehkä pitäisi olla jo päässyt johonkin. Minä vain huomaan olevani aika lailla samassa tilanteessa kuin kymmenisen vuotta sitten. Voiko tämä jatkua näin hamaan tulevaisuuteen? Itse asiassa viimeiset seitsemän vuotta ovat sellaista puuroa päässäni, että minun on hankala hahmottaa vähäpätöisten tapahtumien ajankohtia, koska ei ole juuri mitään "suurta" mihin niitä sitoa. Ei ole häitä, ei hautajaisia, ei työpaikan muutosta, ei muuttoa, ei koiranpentua, ei mitään. Maamerkkeinä toimivatkin lähinnä harvalukuiset maailmaa kohahduttaneet tapahtumat, kuten WTC-isku tai tsunami. Omasta elämästä ei löydy mainittavia virstanpylväitä sitten edell. opinnoista valmistumisen.
Katsoin tänään uudemman kerran Linnunradan käsikirjan liftareille ja päädyin samaan ongelmaan kuin leffan kaksi hiirulaista: Kun enhän tässä oikeastaan tiedä edes kysymystä, mihin etsiä vastausta.
Minusta tuntuu, että olen omassa lähipiirissäni se ainoa lastu laineilla, kun muilla on kartta ja kompassi ynnä tiukka ote peräsimestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Voi noita asioita ajatella aina välillä, mutta ei niistä kannata huolta ja painetta kehittää. Ihmisten elämät nyt vaan menee eri tahtiin.
Kaukana alkaa olla se aika, jolloin oli selvää, että pojat laitetaan oppiin, tytöt ei, naimisiin mennään viimeistään kaksvitosina (miel. aiemmin) ja lapsia tehdään vähintään kolme, siinä samalla rakennetaan omin käsin talo järven rannalle keskelle kaupunkia jne. Se nyt ei vaan mee silleen. Yhteiskunta, elämä, elämäntavat ja mahdollisuudet on heterogeenisempiä kuin ikinä ennen, ja lisäksi kehitys siihen suuntaan on ollut älyttömän nopeaa. Ei siis ihme, että monesti ihmisistä tuntuu oma elämänsä jotenkin omituiselta, vaikka itse asiassa siinä vaan toteuttaa yhtä tarjolla olevaa mallia ja sillä hyvä.
terv. 45 vee, miettii tekisikö sitä sitten joskus isona vihdoin jotain järkevää ja hyödyllistä
Kiitos lohduttavasta kommentista. Joskus vain tuntuu siltä, että kaikilla muilla on päämäärä paitsi minulla. Aiemminkin olen sen tiedostanut, mutta nyt se jostakin syystä painaa päälle eri tavalla kuin ennen.
Lähetä kommentti