2005-10-29

kirjoja nälkään

Torstain treffit olivat ok, mutta olen jotenkin lamassa. En ole syönyt mitään koko päivänä, vaan maannut vain sängyssä ja lukenut. Kaapissa ei ole edes ruokaa mutta ulkona on tuulista ja väritöntä eikä kauppareissu siksi houkuttele.

Niinpä luin aamiaiseksi Ben Eltonin Vauvahorkan. Se onkin lojunut jo pitkään lukematta kirjakorissani. Vauvahorkka on päiväkirjamuotoinen kertomus lapsettomuudesta kärsivästä pariskunnasta: Lukija päästetään tiirailemaan molempien osapuolten päiväkirjamerkintöjä. Ihan luettava kirja. Kevyttä viihdettä ainakin minulle, joka en ole lapsettomuudesta kärsinyt, vaan sen valinnut. Muutaman kerran nauroin ääneen.

Sitten aloitin lounaaksi toisen kirjan. Trendikkäästi(?) blogiin perustuvan, eli sekin on tyyliltään päiväkirjamainen. Kyseessä on tämä kohua herättänyt Belle De Jour: Intimate Adventures of a London Call Girl. Täytyy kyllä sanoa, että henkilökohtaisesti en ole järin ihastunut. Olen nyt lukenut kirjasta ehkä 4/5. Teksti on sujuvaa. Kirja antaa kuvaa vahvasta naisesta, joka on valinnut itse uransa prostituoituna. Hyvä niin. Mutta en nyt tiedä, että kiinnostaako minua lopulta tietää niin paljoa jonkun seksuaalisesti vapautuneen ilotytön sadomasokistisesti sävyttyneestä seksielämästä.

Tuossa kirjassa on monia kohtauksia, jotka inhottavat minua. Mutta aion lukea sen loppuun joka tapauksessa. Ainakin se on helppolukuista englantia ja välillä ihan viihdyttävä. Prostituoidun elämästä kertovista kirjoista tykkäsin enemmän Paulo Coelhon kirjasta Yksitoista minuuttia. Siinä ei tullut samanlaista tirkistelyn makua ja se oli jotenkin nätimmin kirjoitettu, ja ainakin siinä oli huomattavasti vähemmän puhetta eritteistä. En mielelläni lue niistä ja jos se tekee minusta sievistelevän nirppanokan, niin olen sitä mielelläni.

Seuraavaksi taidan etsiä käsiini jotain aivan muuta. Suosituksia?

2 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Tulin vain sanomaan, että et ole enää tervetullut kommenttiosastolleni. Ei minunkaan tarvitse ihan mitä tahansa vittuilua ja henkilökohtaista solvaamista sietää, vaikka se olisikin kömpelösti yritetty esittää asiallisena kritiikkinä.

Kaikki uudet viestisi poistetaan niitä lukematta.

liftari kirjoitti...

lol :)