2005-10-03

silence is golden

Matkustin yön junassa (olen nyt viikon "etätöissä" toisessa kaupungissa). En saanut junassa makuupaikkaa. Samassa vaunussa oli neljä teinityttöä, jotka kiljahdellen ja hihitellen räpsivät kuvia irc-galleriaan ja puhuivat sitten äänekkäästi pojista, että varmasti kaikille tuli selväksi, että Matti on aika ihana ja Jarmo on vähän ällö. Ihan siinä uupui katsellessa sitä elämän määrää, mitä neljässä yläasteikäisessä voi olla.

Lisäksi vaunussa oli vielä kaksi pikkuvauvaa, jotka itkivät vuorotellen ja välissä kuorossa. Jokaisen kuulutuksen jälkeen sama juttu. Reppanat. Konduktööri leimasi vauvoille omat pikkuliput vauvakirjaan liitettäväksi; aika söpöä, eikö totta.

Yksi mölisevä humalainenkin istui aika lähellä, mutta hän ei kuitenkaan ollut pahapäinen. Ainoa haitta oli lähinnä vanhan viinan haju. Valot olivat päällä koko yön ja penkit aika epämukavat.

No, perillä ollaan! Nyt on hyvä tarttua töihin, ja kaikki tuntuu niin ihanan hiljaiselta, kun ainoat äänet ovat näppäimistön näpinä ja ikkunan takaa vaimeasti kantautuva liikenteen jyly.

Ilman huonoa ei ole hyvääkään: En osaisi nähdä, kuinka hyvä onkaan nyt, jos olisin saanut nukkua hiljaisuudessa.

Ei kommentteja: