kirjoja nälkään

Torstain treffit olivat ok, mutta olen jotenkin lamassa. En ole syönyt mitään koko päivänä, vaan maannut vain sängyssä ja lukenut. Kaapissa ei ole edes ruokaa mutta ulkona on tuulista ja väritöntä eikä kauppareissu siksi houkuttele.

Niinpä luin aamiaiseksi Ben Eltonin Vauvahorkan. Se onkin lojunut jo pitkään lukematta kirjakorissani. Vauvahorkka on päiväkirjamuotoinen kertomus lapsettomuudesta kärsivästä pariskunnasta: Lukija päästetään tiirailemaan molempien osapuolten päiväkirjamerkintöjä. Ihan luettava kirja. Kevyttä viihdettä ainakin minulle, joka en ole lapsettomuudesta kärsinyt, vaan sen valinnut. Muutaman kerran nauroin ääneen.

Sitten aloitin lounaaksi toisen kirjan. Trendikkäästi(?) blogiin perustuvan, eli sekin on tyyliltään päiväkirjamainen. Kyseessä on tämä kohua herättänyt Belle De Jour: Intimate Adventures of a London Call Girl. Täytyy kyllä sanoa, että henkilökohtaisesti en ole järin ihastunut. Olen nyt lukenut kirjasta ehkä 4/5. Teksti on sujuvaa. Kirja antaa kuvaa vahvasta naisesta, joka on valinnut itse uransa prostituoituna. Hyvä niin. Mutta en nyt tiedä, että kiinnostaako minua lopulta tietää niin paljoa jonkun seksuaalisesti vapautuneen ilotytön sadomasokistisesti sävyttyneestä seksielämästä.

Tuossa kirjassa on monia kohtauksia, jotka inhottavat minua. Mutta aion lukea sen loppuun joka tapauksessa. Ainakin se on helppolukuista englantia ja välillä ihan viihdyttävä. Prostituoidun elämästä kertovista kirjoista tykkäsin enemmän Paulo Coelhon kirjasta Yksitoista minuuttia. Siinä ei tullut samanlaista tirkistelyn makua ja se oli jotenkin nätimmin kirjoitettu, ja ainakin siinä oli huomattavasti vähemmän puhetta eritteistä. En mielelläni lue niistä ja jos se tekee minusta sievistelevän nirppanokan, niin olen sitä mielelläni.

Seuraavaksi taidan etsiä käsiini jotain aivan muuta. Suosituksia?

tappavan tylsää

Tänään laittaudun nätiksi ja nauran hyville jutuille. Juon pari lasillista viiniä ja pyyhin huomaamattomasti huulipunan jäljet lasin reunasta. Asettelen lasin aina pöytäliinan kuvion huomioon ottaen -- en tietääkseni kärsi muista pakkomielteistä? Kävelen yksin kotiin ja menen yksin nukkumaan silkkilakanoiden väliin. (Kyllä, olen investoinut aitoihin silkkilakanoihin. Kyllä, olen turhamainen ja mukavuudenhaluinen.)

Olen siis menossa illalla treffeille. Ihan mukavan, fiksun miehen kanssa. Miehen, joka ei kiinnosta minua mitenkään muuten kuin kaverimielessä. En tiedä, olenko tehnyt asian tarpeeksi selväksi vai ei. Toivottavasti. Toivottavasti hän ajattelee itsekin samalla tavalla.

jos sekoat askelissasi, jatka silti tanssimista.

Olen kirjoittanut esseetä koko aamupäivän ja samalla kuunnellut jatkuvalla soitolla Poets of the Fallia. Sopii hyvin mielialaan. Kerrankin levy, jossa ei ole ainoatakaan kappaletta, jonka tahtoisin skipata yli!

Kävin eilen illalla kaverin luona katsomassa leffan: Scent of a Woman, Naisen tuoksu. Yllättäen siinäkin oli pinnalla elämän tarkoitus, kuten omassa elämässänikin juuri nyt. En itse asiassa ollut aiemmin nähnyt ko. leffaa, vaikka sitä onkin kovin kehuttu ja Al Pacino sai Oscarinkin osastaan.

Sain napattua leffasta hyvän lauseen muistikirjaan kirjoitettavaksi: "If you're tangled up, just tango on", eli vapaasti suomennettuna "jos sekoat askelissasi, jatka silti tanssimista". Elokuvan toinen opetus oli, että periaatteistaan pitää pitää kiinni. Elokuvan loppu nyt vain oli turhaa siirappia ja mahtipontisuutta, mutta kaikenkaikkiaan ihan katsottava. (3½/5)

tyyntä on ollut myrskyn edellä

Tuossa oikealla lukee, että "kolmenkympin kriisin jälkimainingit". Nyt alkaa tuntua siltä, että se kolmenkympin kriisiksi luulemani tunnot ovat olleet vain aavistus tulevasta. Olen ollut todella levoton koko päivän, suorastaan ahdistunut. Nyt tajuntaani on iskenyt se seikka, että en todellakaan tiedä mitä elämältäni tahdon.

Minulla ei ole selkeää tavoitetta johon pyrkiä. Eikö kolmikymppisellä jo pitäisi olla tavoitteet selvillä? Tai ehkä pitäisi olla jo päässyt johonkin. Minä vain huomaan olevani aika lailla samassa tilanteessa kuin kymmenisen vuotta sitten. Voiko tämä jatkua näin hamaan tulevaisuuteen? Itse asiassa viimeiset seitsemän vuotta ovat sellaista puuroa päässäni, että minun on hankala hahmottaa vähäpätöisten tapahtumien ajankohtia, koska ei ole juuri mitään "suurta" mihin niitä sitoa. Ei ole häitä, ei hautajaisia, ei työpaikan muutosta, ei muuttoa, ei koiranpentua, ei mitään. Maamerkkeinä toimivatkin lähinnä harvalukuiset maailmaa kohahduttaneet tapahtumat, kuten WTC-isku tai tsunami. Omasta elämästä ei löydy mainittavia virstanpylväitä sitten edell. opinnoista valmistumisen.

Katsoin tänään uudemman kerran Linnunradan käsikirjan liftareille ja päädyin samaan ongelmaan kuin leffan kaksi hiirulaista: Kun enhän tässä oikeastaan tiedä edes kysymystä, mihin etsiä vastausta.

Minusta tuntuu, että olen omassa lähipiirissäni se ainoa lastu laineilla, kun muilla on kartta ja kompassi ynnä tiukka ote peräsimestä.

saapasjalkakissa vanhassa villatakissa.

Hahhaa, kerrankin löytyi iloa siitä, että en osaa heittää pois vanhoja vaatteita! Löysin eilen ullakkokomeroa syyssiivotessani vanhan, jo kauan sitten unohtamani villatakin, jota olen pitänyt viimeksi varmaan kymmenen vuotta sitten. Se on harmaa, kauniisti tehty, naisellinen, vyöllä varustettu tummanharmaa villatakki. Nyt se vain taas näytti niin hyvältä ja tuntui niin omalta. Tuuletin sitä yön yli parvekkeella ja yöpakkanen karkotti siitä ullakon tuoksun. Olen tetsaillut takissani koko päivän.

Vaikka saankin tästä taas ihanan tekosyyn olla heittämättä pois muitakin pitkäksi aikaa käyttämättä jääneitä vaatekappaleita - kun "niitähän voi vielä joskus tarvita" - niin se ei ikävä kyllä poista sitä faktaa, että komeroissani on rajallinen tila alati kasvavalle vaatekokoelmalleni.

Niin, ja ostinpa taas uudet saappatkin. Tituleerasivatkin sitten saapasjalkakissaksi tänään töissä. :P

tekstareista vielä

Hihih, vähän kyllä nauratti tämän päivän Hesarin Viivi & Wagner, sillä sehän sopisi ihan mainiosti edellisen postaukseni kuvitukseksi.

Minulla on kurkku käheänä, joten puhumisen sijaan olen näpytellyt ahkerasti tekstareita eilen illalla. Huomasin seuraavan seikan: ennakoiva tekstinsyöttö ei tunnista sanaa varpajaiset, vaan antaa ainoaksi vaihtoehdoksi tappajaiset. No, kaipa siinä jonkinlaisesta 'vapaa-ajan tappajaisesta' juhlakalulle onkin kyse? ;) No, vastaisuuden varalle silti tallensin varpajaiset puhelimeni sanastoon, sillä niitä on lähiaikoina taas tulossa ja aiheesta varmaan viestitellään silloinkin..

tilannetajua tekstaajille, kiitos

- Älä lähetä yllättäviä ikäviä uutisia tekstiviestillä! Vastaanottaja ei osaa varautua sellaiseen viestiin ja se voi tulla luetuksi sopimattomalla hetkellä. Esimerkiksi tekstiviestillä ei tule kertoa kenenkään kuolemasta, eikä tekstiviestillä tule jättää seurustelukumppaniaan. Luulin, että jokainen tajuaisi tämän ihan intuitiivisesti, mutta olen näemmä väärässä. Ja äimistynyt siitä. :-/

silence is golden

Matkustin yön junassa (olen nyt viikon "etätöissä" toisessa kaupungissa). En saanut junassa makuupaikkaa. Samassa vaunussa oli neljä teinityttöä, jotka kiljahdellen ja hihitellen räpsivät kuvia irc-galleriaan ja puhuivat sitten äänekkäästi pojista, että varmasti kaikille tuli selväksi, että Matti on aika ihana ja Jarmo on vähän ällö. Ihan siinä uupui katsellessa sitä elämän määrää, mitä neljässä yläasteikäisessä voi olla.

Lisäksi vaunussa oli vielä kaksi pikkuvauvaa, jotka itkivät vuorotellen ja välissä kuorossa. Jokaisen kuulutuksen jälkeen sama juttu. Reppanat. Konduktööri leimasi vauvoille omat pikkuliput vauvakirjaan liitettäväksi; aika söpöä, eikö totta.

Yksi mölisevä humalainenkin istui aika lähellä, mutta hän ei kuitenkaan ollut pahapäinen. Ainoa haitta oli lähinnä vanhan viinan haju. Valot olivat päällä koko yön ja penkit aika epämukavat.

No, perillä ollaan! Nyt on hyvä tarttua töihin, ja kaikki tuntuu niin ihanan hiljaiselta, kun ainoat äänet ovat näppäimistön näpinä ja ikkunan takaa vaimeasti kantautuva liikenteen jyly.

Ilman huonoa ei ole hyvääkään: En osaisi nähdä, kuinka hyvä onkaan nyt, jos olisin saanut nukkua hiljaisuudessa.