Tulin juuri kaupungilta kotiin. Tänään oli jotain happeningia ilmeisesti, koska en osaa muuten selittää sitä hyökkäysvaunujen ja vaippakansan määrää.
Menimme ystäväni kanssa rauhaisaan - tai niin minä luulin - kahvilaan nauttimaan kupposet kahvia ja juuri kun olimme päässeet alkuun, niin eiköhän viereiseen pöytään rantautunut pari (L-positiivista?) mammaa, joilla molemmilla oli mahat pystyssä ja molemmilla tuplavaunuissa kaksin kappalein alle kaksivuotiaita. Siis yhteensä neljä alle kaksivuotiasta viereisessä pöydässä. Huokaus. Siellä sitten sotkettiin naamat jäätelöllä ja survottiin banaania naamariin oikein antaumuksella. Tietty kukin kakaroista kitisi vuorollaan, välillä kuorossakin, ryömi lattialla ja näpräsi kaikkea mihin vain ylsivät tahmaisilla sormillaan. Ja emot kaakattivat ympärillä.
Ikävä kyllä minun pitää tunnustaa, etten pitänyt näitä sinänsä sieviä pellavapäisiä lapsia lainkaan ihastuttavina. Siinä vaiheessa kuin toinen äiti-ihminen uhkaili kiukkukohtauksen saanutta ipanaansa kotiinlähdöllä (ymmärsiköhän se edes?), niin todella toivoin, että hän olisi pitänyt uhkauksensa. Mutta eipä tietenkään.
Kahvihetki ei siis ollut virkistävin mahdollinen. Menin sen jälkeen kirjakauppaan ja ajattelin, että siellä voisin varmaan lepuuttaa hermojani. Kaikkea vielä, siellä oli joku pehmoaasi tms. jakamassa karamellejä riiviöille. Tapahtuman aikaansaama huuto, tungos ja mekastus saivat minut ahdistumaan entisestään. Nappasin äkkiä hyllystä Dan Brownin Angels and Demons -pokkarin, kun minulla on se vielä lukematta ja kiirehdin kassalle ja sitten kotiin. Ah tätä rauhaa..
En suinkaan ole lapsivihaaja, mutta näen lapset yksilöinä enkä minään jumalaisina olentoina. Tykkään joistakin lapsista ja toisista en. Ne ovat kivoja jotka osaavat olla hetken hiljaakin, ja keskittyä asioihin. Ne taas eivät, jotka usein juoksevat suuna päänä ympäriinsä hiki niskassa ja huutavat kokoajan. hallitsemattomat lapsilaumat ovat omiaan herättämään pakokauhun minussa.
(Puuh, olipas kiva kirjoittaa tämä tänne, koska sellaista ei kokemukseni mukaan katsota hyvällä tosielämässä, joka ilmoittaa, ettei oikein siedä kakaroita.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
"En suinkaan ole lapsivihaaja, mutta näen lapset yksilöinä enkä minään jumalaisina olentoina. Tykkään joistakin lapsista ja toisista en. Ne ovat kivoja jotka osaavat olla hetken hiljaakin, ja keskittyä asioihin. Ne taas eivät, jotka usein juoksevat suuna päänä ympäriinsä hiki niskassa ja huutavat kokoajan. hallitsemattomat lapsilaumat ovat omiaan herättämään pakokauhun minussa."
Suorastaan veit sanat suustani...Ja mikään ei ole rasittavampaa kuin sukujuhlat, joissa sitä pienintä nyyttiä lykätään kohti haisevana ja naureskellaan, että pitäähän sinunkin harjoitella etukäteen vaipanvaihtoa. Ei todellakaan tarvitse...varsinkaan sukujuhlissa..
Muutama päivä sitten näin kaupassa perheen, jonka noin kolmivuotias seisoi ostoskärryissä, paukutti sitä lastenistumeksi avattavaa osaa kärrynpäätyä vasten ja huusi suoraa huutoa naama punaisena. Ipanan paidan rintamuksessa luki TÄYSTUHO. Eipä olisi voinut paremmin sanoa...
Lähetä kommentti