2005-07-25

kieliongelmia Puolassa

Taalla sita ollaan Puolassa. Via Baltican (E67) liftaaminen on sujunut varsin kivuttomasti - aina siihen asti, kunnes paasin Puolaan. Rajalle tuntui loppuvan englanninkielen taito. Vahaisen kokemukseni mukaan niin latvialaiset kuin liettualaiset nuoret ihmiset osaavat todella hyvin englantia. Nama puolalaiset, nuoretkaan, eivat tunnu osaavan yleensa sanakaan englantia. Liftaaminen sujuu heikonlaisesti, kun ei ole yhteista kielta. Siirryin suosiolla bussin ja junan kayttajaksi.

Bussilla matkaaminen olikin sikahalpaa, n. 80 km taittui 10 zlotylla, eli n. 2,5 eurolla. Juna olikin sitten jo kalliimpi, n. 80 zlotya eli 20 euroa 300 km:n matkalta. Junalla liikkuminen on taalla paljon enemman "extreme-urheilua" kuin liftaus: Jo lipun ostaminen oli hankalaa. Lopulta kun sain lipun, huomasin, ettei siina kerrota etta mille sektorille, laiturille ja raiteelle Varsovan asemalla olisi pitanyt menna. Paikkalipussa kerrotaan vain vaunu ja paikan numero. Onneksi puolalaiset ovat erittain avuliaita vaikka kommunikointi onkin hankalaa: Lopulta yksi poitsu vei minut melkein kadesta pitaen oikeaan paikkaan junaa odottamaan. Aikaa tama silti vei, joten onneksi olin varautunut asiaan ja tullut hyvissa ajoin: n. puoli tuntia riitti siihen, etta paadyin oikealle laiturille ajoissa.

Junaa ei alkanut kuulua, mutta tuli jokin puolankielinen kuulutus, jonka jalkeen ihmisjoukot alkoivat virrata pois laiturilta, ja paattelin, etta minunkin kannattaa seurata mukana. Hyva niin, silla junan lahtopaikka oli vaihdettu ihan toiselle puolelle asemaa, enka olisi ikina osannut sinne muuten kuin muiden vanavedessa. Matkaa uuteen lahtopaikkaan oli varmaan 300 m. Junassa oli nuorimies, joka osasi kertoa, etta asemalla oli ollut junaonnettomuus, paikallisjuna ja pikajuna olivat tormanneet. Lahtomme viivastyi lopulta tunnin.

Asustelen taalla "omassa yksiossa", 17 e /yo. Minulla on pieni keittio, makuuhuone kahdella vuoteella ja kylpyhuone, jossa on amme. Asunto on hyvin siisti, joskin nukkavieru. Se on sata vuotta vanhassa kivitalossa ihan Krakovan vanhan kaupungin kupeessa, kavelymatkan paassa kaikesta. En tieda, sainko neuvoteltua asunnolle hyvan hinnan vai en, mutta olen ainakin ihan tyytyvainen!

Huomenna taidan menna Wieliczkan suolakaivokselle. :)

3 kommenttia:

sea kirjoitti...

Käy myös Auschwitzissa ja koskettamassa kirkonkelloa (ja ihmettele miksi torvensoitto loppuu kesken). ;)

liftari kirjoitti...

taidan menna huomenna.. ja torvensoittotarinaan ei ole voinut olla tormaamatta! :)

sea kirjoitti...

:D