2005-06-25

blogeista

Jaaha. Nyt sitä on sitten valistettu itseään "blogien syvimmästä olemuksesta". The Butt Ugly Weblogin kirjoittaja on sitä mieltä, että blogi pitäisi määrittää sen muodon (t. mekaanikan) kautta, eikä sisällön. Että ns. nettipäiväkirja ei väistämättä olisikaan blogi, jos sen julkaisutapa ei täytä blogin tunnusmerkkejä. Uusin viesti pitäisi näkyä ensimmäisenä.

Minä taas näkisin, että koska sana "blog" tulee sanasta weblog, eli kyseessä on loki eli juuri se päiväkirja. Ehkä eniten sanaa "loki" on käytetty (Suomessa) puhuttaessa lokikirjasta eli laivapäiväkirjasta. Mielestäni oleellista ei ole se, että uusin viesti on ensin. Esim. ne lokikirjathan ovat yleensä ihan konkreettisia kirjoja, eli uusin lisäys tulee niissä luonnollisesti aina loppuun. Oleellista on, että lisäyksen yhteyteen merkitään ajankohta.

Nyt olen sitten lueskellut aamupäivän näitä netin suomalaisia suosittuja blogeja. Hauskinta oli huomata, että muutamissa käytettiin yliviivausta hauskana tehokeinona. Sillä tavalla, että aloitetaan kirjoittamaan jotain sanaa, yl. muka freudilaista lipsahdusta ja se merkataan yliviivattuna ja perään kirjoitetaan se, mitä yritettiin sanoa. Tulikohan tuo nyt riittävän epäselvästi kerrottuna? ;-) Minulla jäi aika hyvä yleiskuva blogeista, ne ovat yleensä aika viihteellisiä ja toisinaan niissä on ihan asiaakin. Silti mun kaikkien aikojen suosikkini on edelleen se siiveniskuja, jonka mainitsin jo ensimmäisessä merkinnässäni! Muutamissa blogeissa yritetään mielestäni liikaa olla hauskoja. Huumori on hyvä lisä, mutta itsetarkoituksena se ei kiinnosta minua.

Ei kommentteja: