2005-09-02

hämmennyksiä ja numerologiaa

Eilen sain sen kivan insinöörin hämmennyksiin, kun maksoin ravintolalaskun. Niin tiukassa ovat vielä perinteiset roolijaot, että miehet eivät osaa vain kauniisti hymyillä ja kiittää, kun nainen maksaa laskun. Hm. No, mulla nyt vain sattui olemaan ensin pankkikortti käsillä. Myös tarjoilija hämmentyi ja ei oikein tiennyt mihin suuntaan laskun ojentaa ja päätyi sitten heiluttelemaan sitä suuntaan ja toiseen, että piti oikein keskittyä sen nappaamiseen ;). Itse asiassa koko hämmenysten episodi oli omalla tavallaan huvittavaa katsottavaa ja melkeinpä pelkästään kaiken sen rahan arvoista. ;D

Mutta oikeasti oli kyllä muutenkin kiva ilta ja oli mukavaa keskustella keskustelutaitoisen ja kaikinpuolin fiksun miehen kanssa. Ruokakin oli erinomaista, vaikka hammaslääkärikäynnin jälkeen syöminen oli vähän vaivalloista.

Eilinen hammaslääkärikäynti tuntuu vieläkin paitsi hampaissa, myös suupielessä, sillä minä idiootti laitoin eilen herättyäni huulirasvaa (Elizabeth Ardenin 8 hour lip cream: addiktioni kohde). Hammaslääkärin kumikäsineet siihen yhdistettynä olivat eräänlainen "liukumiina", niinpä ote lipsui ja sen seurauksena suupieleni on nyt auki.

Otsikossa lukee numerologiaa sen takia, että minua huvitti suuresti seuraavan hammaslääkärikäynnin ajankohta: 10.10 klo 10. Ja se toi mieleeni sen, että lauantaina Stockholm Diskotek -yökerhoon mennessäni sain taksin varausnumeroksi 666. Hassua, eikö totta?

(Hammaslääkärikäynnistä sen verran, että ei ole reikiä, vaan hammasraudat ja ne selittävät sen, että hammaslääkärissä käynti tuntuu hampaissa: Voin kertoa, että kaaren kiristäminen saa aina hampaat särkemään.)

Ei kommentteja: