2006-04-09

niin kauas kuin jalkani kantavat -- totuus on tarua ihmeellisempää

Aamuyö meni kotona tv2:n elokuvan pauloissa. Tämän stoorin aion lukea myös kirjana! Pako Siperiasta perustuu saksalaisen Josef Martin Bauerin uskomattoman tarinaan. Tykkäsin! Elokuva kesti kaksi ja puoli tuntia, mutta ei tuntunut lainkaan niin pitkältä.

*** nyt seuraa spoileri ***

Hyvä kun tuohon mittaan oli saatu joten kuten mahdutettua saksalaisen sotavangin (WW2) kolme vuotta kestäneen 14 000 km:n pakomatka Siperian työleiriltä rajan yli Iraniin ja lopulta kotiin. Matkalle mahtuu paljon koettelemuksia, mutta myös auttavaisia ihmisiä, joita ilman matka ei olisi ikinä onnistunut. Yksi auttajista oli puolanjuutalainen, jonka kohdalla voidaan puhua todellisesta agapesta: Kuka osaisi edes kuvitella, että juutalainen, jonka veljet saksalaiset olivat sodassa tappaneet, auttaisi saksalaista pakkotyöleiriltä karkumatkalla olevaa yliluutnanttia?

Bernhard Bettermann pääroolissaan oli erittäin sympaattinen. Elokuvan lopun koskettavat kohtaukset saivat minut tirauttamaan parit kyyneleetkin, kun Clemensin eno ei tunnistanut häntä Teheranin vankilassa ennen kuin tenttasi tätä valokuvien kanssa, ja tietty jälleennäkeminen perheen kanssa oli koskettava. Sniff.

*** ..ja tähän se päättyy ***

Tämä pitää varata kirjastosta hetimiten.

(Minulla tuli tuosta pääosahahmosta mieleen yksi ystäväni, jota en ole nähnyt aikoihin. Tuli häntä ikävä.)

Ei kommentteja: