valokuvatorstai: kädet, tassut, raajat.

Sattumalta osui silmiini otsikon mukainen valokuvateema tälle viikolle. Ajattelin sitten ottaa teemaan sopivasti kuvan vastikään huollattamistani geelikynsistä. Siksi kuvassa on siis vain toinen käsi, kun toinen piteli kameraa.

Geelikynnet tehdään oman kynnen päälle sen muotoja mukaillen: ensin pinta viilataan ja sitten päälle levitetään kerroksittain geeliä, joka kovetetaan UV-valossa. Aika hienot mielestäni. Tavallisesti en pidä ihan näin pitkiä, mutta nyt tahdoin vaihtelun vuoksi antaa näiden olla, yleensä viilaan kynnet melko lyhyeksi. Geeli vahvistaa kynttä todella paljon. Voin kertoa, että kopina käy, kun kirjoitan. ;)

siloiset sääret

Säärikarvojen poisto sokerilla (itseasiassa sokerin, sitruunan ja hunajan seos?) oli hyvin kestettävissä. Ei tarvittu ainoatakaan kirosanaa eikä edes tuskanhiki noussut pintaan. Kyllä sokeri vahan voittaa, ainakin karvanpoistossa.

Tänään menen töihin hameessa! Itse asiassa pitäisikin kiirehtää, kun yritän ehtiä yhdeksäksi.

Eilen söin kesän ensimmäisen mansikkapehmiksen, tuttifrutti-strösselillä. Ja olihan se hyvää, vaikka helteellä saakin syödä jäden rivakalla tahdilla, että ehtii ennen kuin se sulaa käsiin.

(Huomasin juuri, että neljän päivän päästä on blogillani syntymäpäivä! Yksi vuosi tulee mittariin. Juhlat tiedossa!)

kärsimystä kauneuden edestä

Nyt tiedän, mitä se tarkoittaa kun sanotaan, että "kauneuden edestä on kärsittävä". Tein jotain sellaista, jonka vuoksi tyttökaverini kumartelevat minua. ;)

Poistatin kainalokarvani kuumavahalla. Sattuihan se tietenkin, kun karvat revitään juurineen irti. Mutta lopputulos on vaivaton ja siisti. Aion tehdä näin jatkossakin ja ei voi kuin suositella.

Seuraavaksi lähtevät (onneksi vähäiset) säärikarvani sokerilla. Sokerointi on Suomessa uudehko karvapoistomenetelmä, kuulemma kivuttomampi kuin vaha? Tiedä häntä, mutta raportoin maanantaina. ;)

Niin ja ei sitten ollut helluntaiheilaa, koko kesä menee sitten ilman. Siltä se ainakin vielä vaikuttaa. Vaikka onhan tuota kesää jäljellä, vaikka juhannus jo sekin kolkuttaa ovella.

puhu hänelle

Eilen illalla katsoin vuokraleffan, Pedro Almodóvarin elokuvan Puhu hänelle (Hable con ella). Se oli aika ihmeellinen elokuva. Kauniisti kuvattu, surumielinen, erilainen rakkaustarina. Hahmot olivat mielenkiintoisia. Sinänsä aivan kamala tarina oli puettu viattomuuteen ja sellaiseen "rakkauden utuun", että aivan unohtui, kuinka karsea sellainen tarina todellisuudessa olisi.

Elokuvaan upotettu lyhyt mykkäelokuva, Amante menguante, oli mainio ja upeasti toteutettu, siinä oli tavoitettu aidonoloista 20-luvun mykkäelokuvamenoa, joskin rohkeampaa kuin mitä odottaisi aidolta? Tai mistäpä minä tiedän, kun en ole nähnyt kuin sellaisia, joissa ei ole alastomuutta: Ei kai sen perusteella voi olettaa, etteikö niitä voisi olla. Ainakin ajalta löytyy alastonvalokuvia. Törmäsin sellaiseen kirjaankin kirjakaupassa aika vasta -- miksei sitten olisi filmejäkin, en tiedä.

Pedro Almodóvar on tarinankertojana samaa sarjaa kuin Paulo Coelho! Molemmat osaavat kertoa tarinoita kuin unessa, ilman kannanottoja sen puolesta, että mikä on oikein ja mikä on väärin, jättäen jälkeensä hämmentyneen katsojan/lukijan, jonka pitää itse päättää miten asia on, kun valmista vastausta ei tarjoilla lautasella.

Suurin osa massoille tarjoiltavasta viihteestä kun on aika pitkälti valmiiksi pureskeltua, siksipä tällainen taviskuluttaja ei osaa enää edes odottaa muuta! Valmiiksi nauretut sitcomit on hei just siitä hyviä, että tietää ees sen, että missä kohtaa pitäisi nauraa? ;)

whatcha wearing

"Listaa kaikki mitä tarttuu mukaasi mikäli nyt heti välittömästi nouset siitä ylös. Merkki ja laji." Tällainen mielenkiintoinen meemi löytyi Maurelitan ihastuttavasta blogista.

1. musta t-paita, Pepe jeans
2. mustat caprit, Mexx
3. vihreä nahkavyö terässoljella, Esprit
4. hopeinen leveä sormus, jossa on kuukivi (ostettu Italiasta vuonna 1998, kilotavaraa)
5. hopeinen nilkkaketju, johon olen laittanut Swarovski-riipuksen
6. siro ja simppeli rannekello valkoisella kellotaululla, ranneke mustaa nahkaa, Raymond Weil
7. tummanpunainen alusasusetti, Marie Jo
8. kaulassa on vihreä silkkihuivi, Marc Rozier

Oivoi, olisinpa osannut aavistaa tämän meemin, niin olisin pukeutunut mielenkiintoisemmin.

Mutta mielelläni lukisin, että miten esim. PA pukeutuu satunnaisena arkipäivänä? Mielikuvissani hän käyttää hyvin silitettyä paitapuseroa, slipoveria ja suoria housuja...

kevätaurinko ja Juanesin veri

Tämä on jokavuotinen ilmiö. Olettekohan huomanneet saman? Entiset hoidot ottavat yhteyttä kun kevätaurinko taas anteliaasti paistaa. Näin keväällä hormoonit hyrrää? Kaikilla paitsi minulla. Mulla on kai enneminkin kevätväsymys, ainakin mitä miesten kanssa säätämiseen tulee.

Eilen ostin itseäni piristääkseni Juanesin levyn Mi sangre ("Minun vereni"). Tuttuja biisejä ennestään olivat baareissakin paljon soineet La camisa negra ja A dios le pido. Tämä levy herättää halun opiskella espanjaa: Tämä kun laulattaisi ja on harmi ettei osaa sanoja! Suosittelen levyn hankkimista, on meinaan aika hyvä kokonaisuus. Ja kyllä tämä tanssituttaakin, jalka vippasee kokoajan kun tätä kirjoitan.

Mutta nyt on jo kiire töihin, hasta luego!

vapunaatto vanhana ja väsyneenä maisteriahdistuksessa.

Onpas Unto Kupiainen osannut sanailla hienosti säkeistön lauluun:

Me saavuimme kerran kaupunkiin
hyvin nuorina, voittoisina.
Pian palattais taas, niin päätettiin,
joka ainoa maisterina.
Muut tulivat silloin ja tekivät niin,
me jäljelle jäimme kaupunkiin.

Voi voi kun saisi vähän motivaatiota lisätä vauhtia opiskeluihin. Tätä menoa olen vanha kurppa kun valmistun.

Tänään on sitten vappuaatto. Ja minua ei nappaa pätkääkään lähteä vappurientoihin, sillä olen nähnyt niitä ihan riittävästi. Mistä tietää tulleensa vanhaksi? Varmaan siitä, että vappuaaton iltana lupautuu ottamaan kummipojan hoitoon, varaa tarjottavaksi simaa ja tippaleipiä sekä vuokraa Karhuveljeni Koda -leffan.

Huomenna pidetään ihan pihapiknik tuulihattuineen skumpan kera, eikä mennä minnekään hälinän, mölyn, roskien ja kännikalojen keskelle. Mitä nyt ne krapulaiset kummipojan vanhemmat ois kestettävä. ;)

krapulapäivän pekonipiirakka

Taidan olla ensimmäinen, joka postaa pekonireseptin pekoniviikolla?

Tässäpä siis, olkaa hyvä:

POHJA:
- 100 g oivariinia
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 luomumuna
- tilkkanen kylmää vettä

Nypi oivis ja jauhot, lisää muna ja vesi kiivaasti sekoittaen. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Minulla oli sellainen suorakaiteen muotoinen lasivuoka. Täytteen valmistamisen ajaksi kannattaa laittaa pohja jääkaappiin odottamaan.

TÄYTE:
- paketti pekonia (olin kyllä paistanut pari siivua aamiaisella, että oli vähän vajaa paketti)
- 500 g:n pussillinen punasipuleita (yksi sipuli oli kyllä huono, että minulla taisi olla n. 450 g)
- oliiviöljyä sipulien kuullottamiseen
- reilu teelusikallinen hunajaa
- kuivattua basilikaa
- hienoa merisuolaa
- purkillinen fetajuustoa
- 1 dl luomukermaa
- 1 dl vettä
- 2 luomumunaa
- koristeluun tuoretta persiljaa

Paista pekoni pannulla. Silppua sipuli ja kuullota oliiviöljyssä. Mausta hunajalla, basilikalla ja suolalla. Anna jäähtyä. Paloittele pekoni ja lisää sekin sekoitukseen. Lisää joukkoon valutetut feta-kuutiot. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Sekoita vesi, kerma ja munat ja kaada seos täytteen päälle. Paista piirakka uunin alimmalla tasolla 200 °C lämmössä n. 35 minuuttia. Tarjoile tuoreen persiljan kanssa. Piirakka on oikein hyvää myös seuraavana aamuna kylmänä, ainakin minun mielestäni! Enjoy...

Tietoisku:
Luomumunia tuotetaan ikkunallisisssa lattiakanaloissa, jossa kanat saavat liikkua vapaasti ja niillä on omat orret ja pesät. Luomukanalassa saa olla 5 kanaa per m² ja ulkotilat kesäksi, jossa ne voivat kuoputtaa maata ja ottaa hiekkakylpyjä. Ravinnoksi kelpaa luomurehu. Ravinto ei saa sisältää hormoneja tai geenimuunneltuja aineksia.

Mutta voi kun saisi vielä luomupekonia!

hey I see a pattern here

Tänä aamuna hiukan ennen kymmentä kirkon kohdalla vastaani käveli useitakin ihmisiä, matkalla pääsiäispäivän messuun. Kolmen mummon kolonna katseli minua kovin tietäväisen näköisinä. Mikäpäs siinä, kaipa siinä oli katselemista, kun hipsuttelin kotikatuni suuntaan 8 cm korkeissa piikkikoroissani, bilekamppeissa ja tukka pörrössä. Eikä muuten ollut eka kerta, kun onnistuin ajoittamaan sunnuntaiaamuisen kotimatkani kirkkokansan tuomitsevien katseiden keskelle.

Mutta että olikin mukava ilta eilen ja taas tuli syötyä aamuyöllä Opera Special (salami, kinkku, tonnikala)! Tätä ei silti kannattaisi ottaa tavaksi?? ;) ..tai kohta ei mahdu bilakamppeet enää päälle! :D

dagen efter

Ilta oli hilpeä ja rento. Ihan kuin vahingossa onnistuin säätelemään itselleni koko illan mittaisen hyvän humala-asteen: Ei tullut laskua, vaan loivaa nousua aina loppuun asti.

Suutelin vanhaa tuttua ja sille viattomalle asteelle jäi sekin juttu: Hyvä niin. Aamulla oli viesti puhelimessa, että olisi kiva tavata. Ehkä olisikin...

Tanssittiin koko ilta. Soittivat ihan hemmetin hyvää musiikkia. Tykkään tanssia r'n'b:tä. Loppuillasta vaan oli ihan liikaa lasinsiruja tanssilattialla. Tajuttiin onneksi lähteä kotiin vähän ennen valomerkkiä, pizzerian kautta.

Maistuukohan mikään paremmalta aamuyöstä baarireissun päälle kuin ihanan rasvainen ja suolainen Opera Special? Ja on syntisen ihanaa ahmaista aamulla herättyään se jäljelle jäänyt pitsanpala kylmänä.

pekoniviikko lähestyy

Tämä ei kylläkään ole ruokablogi, vaikka nimi voisikin antaa niin ymmärtää. Lueskelen kyllä toisinaan ruokablogeja ja viime aikoina niissä on kuhistu tulevasta pekoniviikosta, jonka on lanseerannut sorsanpaistaja.

Olen ajatellut, että jos suinkin ehdin, niin osallistun tuohon itsekin jollakin krapulapäivän suolaisella pekoniherkulla. :)

Aiheeseen liittyen, olisko sinusta kivaa, jos sukunimesi olisi Pekoni? Francis Baconit tiesivät ja Kevin Bacon tietää onko se kivaa.

oon pykimäfani

hihihi.. Löysin niin mainion blogin tänään, että olen hymähdellyt ja melkein nauranut ääneen sitä lukiessani. Olkaa hyvä, lukekaa pykimää!

Siellä oli mm. juttu Bärbelistä. Olen itsekin lukenut tuon Katja Kallion kirjan Tyypit, jossa tuo Bärbel-novelli on. Kannattaa lukaista ko. kirja, se on ihan pieni ja äkkiä luettu.

kaukokaipuu

Tihkuu vedensekaista lunta. Kotimatkalla kenkäni kastui, kun astuin ajatuksissani rapakkoon. Kotona ei ole leipää eikä maitoa, enkä jaksaisi millään lähteä tuonne loskan sekaan kauppareissulle.

Pitäisi lukea tenttiin, mutta minä olen vain etsiskellyt uusia blogejä luettavakseni. Löysin aivan ihanan blogin - joka ehkä loppuu lähiaikoina, sillä kyseessä on matkakertomus ja matkalainen kirjoittaa pian palaavansa Suomeen. Yhtäkaikki, se herätteli uinuvaa kaukokaipuutani.

Kaukokaipuu on sellainen turhauttavan odotuksen ja määrittelemättömän halun sekoitus, joka muuttuu kihelmöiväksi riemuksi silloin kun voi sulkea kotiovensa takanaan, selässä reppu ja määränpäänä oman elinpiirin ulkopuolinen maailma.

Äsken soi puhelin. Se ystävä, josta mainitsin edellisessä postauksessani, soitti. Kummallista. Ei olla nähty yli vuoteen. No, loppukuusta näemme. Aika ihanaa. :)

niin kauas kuin jalkani kantavat -- totuus on tarua ihmeellisempää

Aamuyö meni kotona tv2:n elokuvan pauloissa. Tämän stoorin aion lukea myös kirjana! Pako Siperiasta perustuu saksalaisen Josef Martin Bauerin uskomattoman tarinaan. Tykkäsin! Elokuva kesti kaksi ja puoli tuntia, mutta ei tuntunut lainkaan niin pitkältä.

*** nyt seuraa spoileri ***

Hyvä kun tuohon mittaan oli saatu joten kuten mahdutettua saksalaisen sotavangin (WW2) kolme vuotta kestäneen 14 000 km:n pakomatka Siperian työleiriltä rajan yli Iraniin ja lopulta kotiin. Matkalle mahtuu paljon koettelemuksia, mutta myös auttavaisia ihmisiä, joita ilman matka ei olisi ikinä onnistunut. Yksi auttajista oli puolanjuutalainen, jonka kohdalla voidaan puhua todellisesta agapesta: Kuka osaisi edes kuvitella, että juutalainen, jonka veljet saksalaiset olivat sodassa tappaneet, auttaisi saksalaista pakkotyöleiriltä karkumatkalla olevaa yliluutnanttia?

Bernhard Bettermann pääroolissaan oli erittäin sympaattinen. Elokuvan lopun koskettavat kohtaukset saivat minut tirauttamaan parit kyyneleetkin, kun Clemensin eno ei tunnistanut häntä Teheranin vankilassa ennen kuin tenttasi tätä valokuvien kanssa, ja tietty jälleennäkeminen perheen kanssa oli koskettava. Sniff.

*** ..ja tähän se päättyy ***

Tämä pitää varata kirjastosta hetimiten.

(Minulla tuli tuosta pääosahahmosta mieleen yksi ystäväni, jota en ole nähnyt aikoihin. Tuli häntä ikävä.)

freak show

Tarkoittaako katumuoti (street fashion) sitä, että pukeudutaan tarkoituksella "mauttomasti" vai onko se kenties huumorin ja itseironian hulvatonta esiinmarssia tai hälläväliä mitä päälle pistetään -meininkiä?

Hel-looks esittää sivuillaan katumuotia Helsingistä. Herttileijaa, minkälaisia kamppeita tuolta löytyykään.

Kieltämättä nykyään katukuvassa on näkynyt monenlaista. Kevät tuo taas kaupunkiin muutakin kuin toppatakkeja, turkkeja ja villankangasta. Etenkin gootit ja harajuku-vaikutteiset ilmestykset, vaikka aika harvinaisia vielä ovatkin, kiinnittävät kyllä huomion.

Pienoisessa kotikaupungissani pohjoisessa ilmiö on aika marginaalinen, eikä ainakaan antaisi mahdollisuutta hel-looks -tyyppiseen projektiin, mutta kun pitää silmät auki, niin voihan sitä bongailla missä vain.

kirurgi-lentokapteeni haussa

Avioliittohelvetistään bloggaava mies kysyy kirjoituksessaan parinmuodostuksen problematiikasta, että "Miksi kysyntä ja tarjonta parinmuodostuksessa ei kohtaa? Miksi viehättävät ja mukavat naiset eivät löydä omaa mörökölliään?"

Hänen vaikutelmansa mukaan naiset eivät etsi kirurgia tai lentokapteenia, vaan heille kelpaa reilu suomalainen rehellinen mies. Mutta hei, mä haluan kyllä suomalaisen, rehellisen kirurgi-lentokapteenin!! Ja tietty hänen pitäisi olla aktiivinen, keskustelutaitoinen ja älykäs. Komea ulkokuori olisi plussaa. Ja sitten vielä sellainen, jolla on lapset jo tehtynä tai sellainen, joka ei niitä halua tehdäkään. Voin tinkiä lentokapteeniudesta. Lentoperämieskin käy.

Ai niin, Markus Pöyhönen saattaisi kelvata, vaikka ei taidakaan muuten kaikkia kriteereitä täyttää (Olen hyvin joustava tarvittaessa). Harmi, että hän putosi pois tansseista. :( Mutta kirjahyllyssäni olisi vapaata tilaa Markukselle - voin vaikka raivata - että tervetuloa vaan sinne istuskelemaan ja jalkoja heiluttelemaan..

tanssii tähtien kanssa

Huomenna on taas tarkoitus parkkeerata sohvalle huopaan kietoutuneena jäätelökipon kanssa ja ihastella yllättävän tanssitaitoisia julkkujamme ammattitanssijoiden pareina. Tanssii tähtien kanssa on koukuttanut minut täysin. Minua kyllä ärsytti alkuun tuo maikkarin mainostuskampanja "Suomen puhutuimmasta ohjelmasta". Ehkä se oli ennen ohjelman alkamista se puhutuin ohjelma maikkarin tiloissa, mutta ei todellakaan muualla Suomessa.

En kuitenkaan ole antanut ärsyttävän mainonnan haitata menoa ja katson ohjelmaa mielelläni, sillä olen aina tykännyt katsoa tanssia. Oli se sitten show-tanssia, kilpatanssia tai vaikka balettia.

Suosikkiparini ovat Katja Kannonlahti ja Jussi Väänänen, koska se Katja on niin aurinkoinen ja heittäytynyt ihan täysillä juttuun mukaan. Lisäksi ajattelen, että naisen osa on tässä kisassa se vaativampi, koska naisen pitää liihotella lattialla korkeissa koroissa, asunsa puolesta näkyvämpänä osapuolena. Moniko niistä miehistä pärjäisikään korkokengissä? ;) Leena Harkimo taisi pitkänä loafer-tyylisenä naisena joutua kisassa todella kovan paikan eteen, ihmekös tuo kun putosi ensimmäisenä!

Kaikki nuo ammattitanssijat ovat tietty aivan huippuja, joten kisan tulee ratkaisemaan se nollataidoilla kisaan lähtenyt puolisko. Markus Pöyhönen on kyllä myös ollut ihailtavan taitava ja on semmoista silmänruokaa, että hänen soisi jatkavan kisassa pitkään.

rakkaus on ruma sana

Rakkaus on ruma sana! Ärrä sorahtaa ja koot kolahtaa korvaan ja muutenkin se kuulostaa karulta: Onhan sanan alku eli rakka yhtä kuin tunturin kivikko. Se kyllä sopii hyvin, sillä sateisella kelillä rakalla käveleminen lienee yhtä vaarallista kuin rakastuminen? Turpaan tulee kuitenkin.. ;)

Ambrose Bierce on aikoinaan määritellyt asian näin:

"Love: A temporary insanity curable by marriage"

Nykypäivänä ei tarvita edes avioliittoa rakkauden tappoon, kyllä se tavallisen avoliiton tavallinen arkikin näkyy niin tekevän.

Jaa, että mistäkö tämä aihe? No avoliitossa asuva opiskelukaverini yritti eilen kutsua minua saunomaan, "kun avovaimoke on työmatkalla". Phew.

baarista kotiin

Tulin juuri kotiin. Ilta meni rattoisasti entisen opiskelukaverin luona leffan merkeissä. Päädyin vielä illan päälle yökerhoonkin, kun eräs ystävä ilmoitti saapuneensa kaupunkiin pitkästä aikaa. Baarissa tuli nappailtua parit kossuvissyt - lempparijuomani - ja tanssinkin parit biisit.

Päädyin kuitenkin yksin kotiin ja ajattelin tässä vielä tehdä jotain kinkkujuustoleipiä ja keittää kahvia. Kahvi ei vie minulta unta. Hyvä niin, sillä huomenna pitäisi herätä ajoissa siivoamaan, että voisi iltapuolella kutsua pari kaveria etkoille.. :)

koristeenomaista roinaa

Elina haastoi minut meemiin, kertomaan että millaista roinaa minulla on kotonani koristeenomaisesti esillä. Itse asiassa minulla ei ole juurikaan tavaraa, joten tämä oli vähän hankala tehtävä. Kaapitkin pursuavat lähinnä vaatteita ja kenkiä.

Mutta jos nyt jotain kehittelemällä kehitetään, niin kelpaisivatkohan nämä?

Kylppärissäni on levällään tällainen kasa "käyttöesineitä", ja minusta ne näyttävät hauskalta juuri näin:


Tässä on toinen samantyyppinen setti, joka saa olla aina esillä, koska nuo kauniit pullot näyttävät minusta niin kivalta.


Eiköhän tämäkin kokoelma työpöydälläni käy koriste-esineestä?


Olohuoneen pöydällä minulla on ollut jo pitkään nippu origamipapereita. Piti vain puhaltaa pölyt pois päältä ja kruunasin asetelman kasailemalla siihen päälle parit muoviset tangrammit. Ihan hauskat, eikös vain...

sattumia, eli hirsipuu, protestanttimarttyyrit, Englannin kuningashuone, tomaattimehu ja Mark Twain

Hassua, miten joskus päivässä parissa eteen putkahtelee sattumalta asioita, joilla on yhteyttä toisiinsa. Nyt kävi niin, eli nämä jutut ovat tulleet vastaan alle kolmen vuorokauden kuluessa.

Minulla on ollut jo pitkään aloitussivunani The Free Dictionary. Siellä on nyt jonkun aikaa ollut hirttopuu - muistattehan tuon lapsuuden sana-arvausleikin?

Olen aloittanut päiväni aina yhdellä pelillä ja aina tähän päivään asti arvannut sanan oikein, ennen kuin hirttosilmukka on kuristunut kaulaan. Tänään kuitenkin kävi ohraisesti. Arvaamatta jäi Ridley. Sittemin luin, että Nicolas Ridley oli paitsi Lontoon piispa, myös protestanttimartyyri. Hänet oli tuomittu jo kertaalleen kuolemaan reilusti ennen hirsipuupeliäni. Ridley-paran henki vietiin jo 1555 protestantteja julmasti vainonneen kuningatar Maryn aikaan, eli tuon kuningattaren, jonka kutsumanimi "Bloody Mary" on myös tomaattisen, krapulan säikäyttävän, tunnetun drinkin nimi. [On muuten tosi pahaa!] Ja arvatkaapas, kuka teki eilen illalla tomaattimehua? Minä. Tosin join sen ilman vodkaa ja worcester-kastiketta.

Mielenkiintoinen sattuma, että protestanttimarttyyri-aihe tuli vastaan jo sunnuntaina, kun tulin katsoneeksi telkkarista Prinssi ja kerjäläispoika -elokuvan, joka perustuu Mark Twainin samannimiseen klassikkoon, joka löytyy e-kirjana netistäkin. Mark Twainin kirjassahan seikkailee 9-vuotias Edvard VI. Elokuva on aika uskollinen kirjalle. (Tosin perustan ajatukseni uskollisuudesta sille pohjalle, että olen lukenut kirjan edellisen kerran yli kymmenen vuotta sitten.) Kerjäläispojan kanssa osia vaihtanut prinssi näkee vankityrmässä protestantti-naisen, Janen, joka lopulta poltettiin roviolla prinssin silmien edessä. Tänään tarkistin ettei kirjassa mainittu nimeltä roviolla poltettuja naisia, joita oli kaksi. Onkohan elokuvan Jane nimetty Edvardin sisaren mukaan, olihan heillä sama kohtalo? Jane Grey ehti olla kuningatar vain yhdeksän päivää Edvardin kuoleman jälkeen, kun hänet mestattiin protestanttiutensa tähden ja valtaan astui tuo pahamaineinen Mary I Verinen.

Lopuksi vielä Mark Twainin sanomaa:

The man who doesn't read good books has no advantage over the man who can't read them.

leffa hävisi taas kirjalle..

Katsoin telkkarista hiljattain Kapteeni Corellin mandoliinin. Ei vakuuttanut. Kirja on sata kertaa parempi: Elokuva jää vain raapaisuksi, jossa hahmoja ei edes tunnista samoiksi kuin kirjassa. Sitten en voi olla vielä ihmettelemättä, että miksi Cage on niin usein sankariroolissa vaikka ei täytäkään sankarin tunnusmerkkejä? Karsimaa löytyy kyllä, mutta komeutta ei.. Cage on semmoinen antikomea sankari.

Taidan taas vähäksi aikaa unohtaa leffat ja suunnata kirjastoon!

Ai niin, kommentoidaanpa vielä sitä, että kuinka ärsyttävää on, kun ihmiset käyttävät väärin sanaa "rakastaa". On eri asia olla ihastunut kuin rakastaa! Jos sydämesi sykkii nopeammin ajatellessasi jotain ihmistä, olet ihastunut. :P

jos et sä soita

Huokaus. Mikä se on sellainen ystävä, joka ei vastaa puhelimeen eikä laita tekstiviestiä, jos tätä yrittää tavoitella? Ja sitten ehkä parin päivän päästä soittaa, että "olit tässä soitellut, on ollut vähän kiireitä".

En millään jaksaisi odottaa elonmerkkejä paria päivää! Miksei voi soittaa lyhyttä puhelua tai laittaa vaikka tekstaria, että "nyt on hektistä, sopiiko jos soittelen parin päivän päästä?"

Sellainen helpottaisi huomattavasti odottavan mieltä ja asian voisi lykätä mielestään sovittuun yhteydenottoon asti.

Ja kaiken lisäksi olen sanonut tästä asiasta parikin kertaa ja saanut vastauksesi, että "joojoo, niinhän se on, ymmärrän." Mutta toiminta, se vain ei muutu!

Musta tuntuu siltä, että selviän vähemmällä stressillä, jos jäädytän välit. :P

omituisten otusten kerho

Vastaanpa nyt Elinan haasteeseen.

Minun pitäisi paljastaa viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen olisi pitänyt valita viisi ihmistä, joita olisi pitänyt pyytää tekemään tekemään sama. En kuitenkaan hoksaa, että ketkä viisi haastaisin, joten tyydyn katkaisemaan haastekierteen kertomalla omat omituisuuteni. Piti kysellä asiasta kaveripiirissä, kun itse en keksinyt, että mikä minussa olisi omituista.


1. Revin pulloista etiketit. Ja ei, en usko etä se korreloi millään tavalla puutteellisen seksielämän kanssa, vaikka niinkin väitetään. Minä revin etikettejä, sain seksiä tahi en.

2. Asettelen astiat pöytäliinan kuvioihin nähden symmetrisesti. Juomalasi pitää aina olla huolella sijoitettu, sitten on tyytyväinen mieli.

3. Hyppelen suojatien valkoisten viivojen yli. Se vain tuntuu kivalta.

4. Järjestän CD-levyt hankkimisjärjestykseen, en aakkos- tms. loogiseen sarjaan. Hankintanumeron perusteella löydän ne helposti, kun haen niitä millä tahansa kriteereillä tietokannasta, jossa tiedot on luetteloitu.

5. Kirjahyllyssäni kirjat on järjestetty koon ja seläkkeen värityksen mukaan. Näyttää paremmalta vaikka mitään ei löydy.. Pitäisiköhän kirjoistakin tehdä oma tietokanta? :)

pöpö nujerrettu!

Olin reissussa ja onnistuin kaappamaan mukaani sen verran ärhäkän vatsatautipöpön, että jouduin pariksi yöksi sairaalaan tiputukseen ja tarkkailun alle. Varjele jatkossa vastaavilta tylsyyden multihuipentumilta! Sairaalassa makaaminen on kyllä äärimmäisen ankeaa. No, nyt ollaan taas kotona ja kunnossa. :)

Olen näemmä saanut haasteen edellisen merkintäni kommentteihin. Pitäisi paljastaa viisi omituisinta tapaansa. Vastaan siihen illalla, jos vain saan siihen mennessä selvitettyä omat omituisuuteni: Itsehän ne on kovin hankala huomata, eihän niissä ole omasta mielestä mitään kummallista?

give me five :)

No niin, nyt on sitten äänestetty presidentin vaaleissa. Ennakkoäänestyspaikassa oli pitkä jono, ja sain ventata kokonaisen vartin, että pääsin rustaamaan äänestyslippuuni vitosen. Äänestin Heidi Hautalaa, tuota kielitaitoista ja edustavaa vihreiden kansanedustajaa.

Ei taida Heidistä tulla presidenttiä, mutta tietenkin annoin ääneni hänelle, koska minun mielestäni hän on paras ehdokas. Nähdäkseni hän on ainoa ehdokkaista, joka ei yritä pönkittää omaa egoaan vaan on asiakeskeinen ja ihastuttavan idealisti. Ja osaa perustella mielipiteensä kattavasti.

En voi ymmärtää ihmisiä, jotka äänestävät sillä perusteella, että kenellä he arvelevat olevan todellisia mahdollisuuksia voittoon galluppien valossa. Kyllä se ääni pitää antaa juuri sille, joka itseä eniten miellyttää, oli tällä mahdollisuuksia voittoon tahi ei!

uudenvuodenlupaus

Rahan kanssa olen niitä kädestä suuhun -eläjiä, joilla ei makaa rahat pankkitilillä. Toistaiseksi on pärjätty aika mukavasti, mutta nyt kun tuli yllättäen parikin isompaa menoerää, niin tässä saa taas miettiä tulevaisuutta huolen hikipisarat ohimolla. Sanotaan, että raha ei tee onnelliseksi. Ei tee, mutta ei kyllä onnettomaksikaan? Mieluummin olisin silti rikas ja terve kuin köyhä ja kipeä. Eikä raha ole mikään itseisarvo, vaan se mitä rahalla saa. Sillä saa vapautta.

Visa-etukenossa eläminen ei ole hyvä juttu. Lainat ja luotot ovat vähän kuin pississi housuun pakkasella: hetken lämmittää, mutta kohta on entistä ikävämpi olo. Tänä vuonna olen päättänyt hankkiutua eroon kulutusluotoista. Asuntolainan ja opintolainojen annan vielä olla, sillä ne ovat niitä ainoita järkeviä lainoja tavallisella tallaajalla.

Jospa voisin vuoden päästä kertoa, että kulutusluotot on maksettu pois. :)